Lähde: Takana peräti kolme leikkausta – Chicagon konkaripakki haluaa silti pudotuspeleihin!
Kuva: Getty Images
Chicago Blackhawksin konkaripuolustaja Brent Seabrook pyrkii palaamaan kaukaloon jo NHL:n pudotuspeleissä.
Blackhawksin 35-vuotias pitkäaikainen luottopakki on ollut poissa tositoimista viime joulukuusta lähtien. Seabrook kävi tuolloin peräti kolmessa eri leikkauksessa, joissa operoitiin niin olkapää kuin molemmat lonkatkin.
The Athletic kertoo lähteisiinsä pohjaten, ettei kanadalaisen motivaatio pelaamiseen ole kuitenkaan kadonnut.
Ennen kroppansa kuntoon laittamista Seabrookin ura on ollut pitkään pahassa laskussa, ja tällä kaudella 6,875 miljoonaa dollaria kaudessa tienaava kolminkertainen Stanley Cup-voittaja seurasi jo useita pelejä katsomosta.
Vielä kuukausi sitten Blackhawksissa ei The Athleticin mukaan uskottu Seabrookin toipuvan pelikuntoon enää täksi kaudeksi, mutta puolustaja on pystynyt viime aikoina jo luistemaan, joskin kontaktit ovat vielä kiellettyjä.
Seabrook aikoo olla mukana Blackhawksin harjoitusleirillä, joka tämänhetkisen tiedon mukaan on käynnistymässä 13.heinäkuuta.
Blackhawks kohtaa NHL:n pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Edmonton Oilersin. Ottelusarjan tarkkaa aloitusajankohtaa ei ole vielä kerrottu, mutta sen uskotaan käynnistyvän heinä-elokuun vaihteessa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Anaheim isojen päätösten edessä – tämä kolmikko lähtöuhan alla
- Tässä ovat NHL:n TOP 20 -puolustajat – Miro Heiskanen huippusijalla!
- Jevgeni Kuznetsov teki valintansa – tässä uusi seura
- Jesse Puljujärven NHL-varauksesta paljastui uusi tieto – Edmonton havitteli aivan toista pelaajaa
- Näkökulma: Patrik Laine on hyvä hankinta mille tahansa NHL-seuralle – tässä syy
- Zdeno Chara onnettomuudessa
- Anze Kopitar: huima kunnianosoitus!
- NHL-hyökkääjän piti siirtyä Eurooppaan – päättikin uransa yllättäen 27-vuotiaana
- Ville Koivusen jättisopimus hämmentää NHL:ssä – näin Kyle Dubas perustelee ratkaisua
- Evander Kane: nyt tärähti yllättävä siirtohuhu!
- Jesse Puljujärven NHL-varauksesta paljastui uusi tieto – Edmonton havitteli aivan toista pelaajaa
- Jevgeni Kuznetsov teki valintansa – tässä uusi seura
- Näkökulma: Patrik Laine on hyvä hankinta mille tahansa NHL-seuralle – tässä syy
- Zdeno Chara onnettomuudessa
- NHL-hyökkääjän piti siirtyä Eurooppaan – päättikin uransa yllättäen 27-vuotiaana
- Anze Kopitar: huima kunnianosoitus!
- Tässä ovat NHL:n TOP 20 -puolustajat – Miro Heiskanen huippusijalla!