Muistatko tämän treidin? NY Islanders luopui kahdesta tulevasta supertähdestä saadakseen Aleksei Jashinin
Vanhojen blockbuster-treidien juttusarjassa tällä kertaa vuorossa vuonna 2001 tapahtunut jättitreidi, jossa New York Islanders hankki riveihinsä Ottawa Senatorsin silloisen megatähden Aleksei Jashinin.
Kesän 1992 kakkosvarauksella oli allaan neljä huippukautta Senatorsin ykkössentterinä, joista kahdella viimeisellä mies takoi 94 ja 88 tehopistettä. Islanders hakikin pelaajasta nimekästä keulakuvaa uudelle tulemiselleen – joskin hinta tästä oli jälkikäteen ajatellen kova.
Saarelaiset antoivat vaihdossa Jashinista 1. kierroksen varausoikeuden, muuan lupaavan puolustajajärkäle Zdeno Charan sekä laitahyökkääjä Bill Muckaltin. Senators käytti kyseisen 1. kierroksen 2. varausvuoron lopulta NHL-supertähdeksi nousseeseen Jason Spezzaan.
Tässä vaiheessa lienee syytä puolustaa Islesin silloista johtoporrasta sen verran, että sittemmin kuudesti ehdolla Norris-palkintoon olleen ja kerran pystin pokanneen Charan ura ei tuossa vaiheessa näyttänyt erityisen nousujohteiselta. Lopulta neljä kautta Ottawassa viihtyneen slovakkilegendan viimeinen Islanders-kausi kun tuotti 82 pelissä tehot 2+7 sekä kammottavan plusmiinus-saldon -27. Islandersin olikin tuossa vaiheessa pakko tehdä jotain noustakseen takaisin pudotuspelijoukkueeksi.
Muckaltin ura NHL:ssä taas kesti treidin jälkeen enää kahden kauden ja 78 pelin verran, mutta Jashinista saadulla 1. kierroksen varausvuorolla napattu Spezza nousi Senatorsissa joukkueen pitkäaikaiseksi ykkössentteriksi. Yhä uraansa Toronto Maple Leafsin riveissä jatkava konkari pelasi Senatorsissa kaikkiaan 11 kautta. Mies valittiin tuona aikana kahdesti tähdistöotteluun. Pisteitä kanukki on nakutellut urallaan jo yli 1000.
Entäpä kaupan pääpalanen Jashin? Vain vuotta aiemmin Hart-äänestyksessä kakkoseksi sijoittunut venäläisdiiva pelasi Islandersissa yhteensä viisi kautta iskien 346 peliin kelvolliset 290 tehopinnaa. Pahinta treidissä olikin Islandersin kannalta se, että seura erehtyi antamaan Jashinille järkyttävän, 10-vuotisen ja 84 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen vain kolme kuukautta treidin jälkeen venäläisen ollessa tuossa vaiheessa 27-vuotias.
Islanders osti venäläistähden ulos sopimuksesta kuuden kauden jälkeen. Jashin kiekkoili uransa viimeiset vuodet 2007-2012 KHL:ssä ja lopetti uransa 38-vuotiaana.
MUITA TREIDIT-JUTTUSARJAN AIHEITA:
Tämä Jari Kurrin NHL-treidi puhuttaa vieläkin – surkein päätös koko seurahistoriassa?
Muistatko? Dallas Stars nappasi tähtisentteri Tyler Seguinin todellisella ryöstösiirrolla
Muistatko? Washington Capitals treidasi tulevan tähtisentterin karmeassa pelaajakaupassa
Muistatko? Nashville ja Columbus vaihtoivat tähtipelaajia päikseen – pelaajat törmäsivät toisiinsa lentokentällä: ”Repesimme nauramaan”
- Nikita Kutsherovin tilanteesta suoraa puhetta – joukkuetoveri sivalsi muita NHL-tähtiä
- Tampa Bayn supertähtien väleistä raju väite – ”Ei kannata kutsua samoihin juhliin”
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”