Lähde: NHL päätymässä poikkeukselliseen pudotuspeliformaattiin – Gary Bettman jyräämässä ratkaisun toisessa ongelmassa?
Kuva: Getty Images
Keskustelut koronaviruksen vuoksi 13.maaliskuuta keskeytetyn NHL-kauden jatkosta näyttävät tiivistyvän.
The Athletic-lehden sisäpiiritoimittaja Pierre LeBrun kertoo lähteisiinsä pohjaten, että NHL:n ja pelaajayhdistys NHLPA:n viikonlopun neuvotteluissa vahvimmilla on ollut suunnitelma, jossa pudotuspeleissä nähtäisiin tällä kaudella normaalin 16 sijaan 24 joukkuetta.
Pudotuspelejä ei kuitenkaan käynnistettäisi heti sarjan mahdollisesti palatessa, vaan tarkoitus olisi pelata myös runkosarjapelejä. Keskeytyshetkellä joukkueet olivat pelanneet runkosarjaa 68-71 ottelua.
LeBrunin mukaan playoffseja edeltävät kamppailut ovat varsinkin pelaajayhdistyksen agendalla. Toimittaja painottaa, ettei mikään ole vielä varmaa ja osapuolten päästessä sopuun formaatista, menee päätös vielä pelaajayhdistyksen 31-jäsenisen johtoryhmän ratkaistavaksi.
Monet pelaajat ovat esittäneet epäilyjään järkevyydestä jatkaa kautta nostaen esiin terveys- ja turvallisuusseikkoja, mutta LeBrunin mukaan enemmistö olisi kuitenkin halukas hyppäämään kaukaloon.
Toinen taalaliigan agendalla oleva kysymys on tämänvuotinen varaustilaisuus.
NHL:n johto on ajanut draftia pidettäväksi virtuaalisesti etäyhteydellä jo kesäkuun alussa ennen kauden mahdollista jatkumista, mutta LeBrunin mukaan monet seurapomot vastustavat suunnitelmaa. Hän muistuttaa kuitenkin, ettei asia ole äänestyskysymys, vaan tarvittaessa komissaari Gary Bettmanilla on viimeinen sana.
– Jos Bettman haluaa kesäkuun draftin, jos hän todella uskoo sen olevan oikea päätös liigan kannalta, voi hän päättää sen yksinään, LeBrun kirjoittaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jesse Puljujärvi NHL-paluusta IS:lle: ”Ymmärrän aiempaa paremmin”
- John Tortorella pettyi Vegasin ratkaisuun: ”Olin rehellinen”
- NHL-legenda meni sivu suun – tässäkö Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Tämä seura kiinnostui Eeli Tolvasesta!
- Florida Panthers kiinnitti uuden maalivahdin
- Sopimusvääntö päätökseen – Columbuksen nuori taituri löi rahoiksi!
- NHL-veteraani Ryan Reaves, 39, paljasti suunnitelmansa – tavoittelee hurjaa rajapyykkiä
- Pitkään kytenyt miljoonavääntö ratkesi NHL:ssä – Columbus teki ison liikkeen
- Mistä kaikkialta voit katsoa NHL-otteluita suorana?
- Nyt se tapahtui – Patrick Kane teki jättiratkaisun
- NHL-ura ohi – Liiga-hopeamitalisti lopettaa uransa
- Florida Panthers kiinnitti uuden maalivahdin
- Suomen NHL-huippulupaus löysi uuden seuran
- Nyt se tapahtui – Patrick Kane teki jättiratkaisun
- Tämä seura kiinnostui Eeli Tolvasesta!
- NHL-legenda meni sivu suun – tässäkö Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Yli 500 NHL-ottelun ex-tehomies: sopimus Sveitsiin
- Pitkään kytenyt miljoonavääntö ratkesi NHL:ssä – Columbus teki ison liikkeen
- John Tortorella pettyi Vegasin ratkaisuun: ”Olin rehellinen”
- NHL-veteraani Ryan Reaves, 39, paljasti suunnitelmansa – tavoittelee hurjaa rajapyykkiä