Asiantuntija: Näihin kahteen seuraan Anton Lundellia ollaan viemässä – ”Ei hänestä tule NHL:ään kärkiketjujen pelaajaa”

Pohjoisamerikkalaiset mediajätit TSN ja The Athletic tekivät omilla tyyleillään arvionsa siitä, millä numerolla ja mihin suomalaislupaus Anton Lundell varataan NHL:n varaustilaisuudessa.
Ensiksi mainitun Craig Button tuli lottoamisissaan siihen, että HIFK-hyökkääjä menee NY Rangersiin numerolla 13. Jälkimmäinen puolestaan veisi espoolaisnuorta Chicago Blackhawksiin numerolla 9.
Lähteet sekä puolustivat että vastustivat Lundellille arvioituja pieniä numeroita. The Athleticilla työskentelevä Scott Powers ylisti alle 20- ja alle 18-vuotiaiden maailmanmestaria.
– Chicago tosiaan tarvitsee Lundellin kahden suunnan pelaamista.
Corey Pronman puolestaan ei usko numeroon yhdeksän.
– On hän hyvä pelaaja, mutta ei hänestä luultavasti tule NHL:ään terävimpien kärkiketjujen pelaajaa. En osta väitettä varausnumerosta yhdeksän.
Pronman ei sinänsä lytännyt Lundellia – tai siis, toimittajan arvio ei ole suoranaisesti epäluottamuslause suomalaiselle, vaan kehu muille.
– Eipä tätä väitettä moni allekirjoita, mutta juteltuani asiantuntijoiden kanssa, olen tullut pessimistisemmäksi sille ajatukselle, että Lundell varattaisi kärkikymmenikössä.
Jääkiekkotilastoihin erikoistunut Eliteprospects on koostanut Lundellin pelaajakorttiin eri lähteitä, joiden mukaan hänet varataan taalaliigaan jollain numerolla välillä 3-13.
Pelaaja nakutti päättyneellä kaudella HIFK:ssa 44 ottelussa tehot 10+18=28 (+11).
Video on kuvattu päättyneellä liigakaudella Lappeenrannassa.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- NHL-maalitykki vapaille markkinoille
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – pöydällä kaksi seuravaihtoehtoa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Kuusi ensimmäistä pelaajaa Suomen olympiajoukkueeseen valittu!
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- NHL-toimittaja: Floridan tähtipuolustaja lähtökuopissa?
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Edmonton Oilersin valmennukselta kova ratkaisu
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa