Suomalainen vallanvaihto? Nashville-GM otti kantaa maalivahtitilanteeseen: ”Toiveemme ja suunnitelmamme on ollut…”

Nashville Predators on jo pitkään suunnitellut Juuse Saroksen täyttävän Pekka Rinteen suuret saappaat, kun joukkueen 37-vuotias pitkäaikainen ykkösveskari päättää jossain vaiheessa ripustaa luistimet naulaan.
Kuluvalla kaudella 24-vuotiaan Saroksen rooli on kasvanut merkittävästi aiemmasta ja varsinkin viime otteluissa hän on kantanut Rinnettä suuremman vastuun Preds-maalilla.
Kantrikaupungin joukkueen GM David Poile ei suostu kuitenkaan vielä myöntämään, että tolppien välissä olisi jo tapahtunut vallanvaihto.
– Pekka on minulle edelleen koko organisaation kasvot ja on tehnyt meidän hyväksemme niin paljon sekä kaukalossa että sen ulkopuolella. Hän on aivan kivijalka meille. Viime kaudella jatkoimme hänen sopimustaan parilla vuodella ja uskon diilin pituuden olleen molempien osapuolien mielestä sopiva. Jatkokin on mahdollinen mikäli hän pelaa edelleen korkealla tasolla ja haluaa sitä itse, Poile toteaa The Athleticin haastattelussa ja jatkaa:
– Toiveemme ja suunnitelmamme on ollut, että Saros voisi lopulta napata ykkösvahdin roolin itselleen. Homma vaikuttaisi hiljalleen kulkevan piirustusten mukaan. He ovat pelanneet tällä kaudella yhtä monta peliä ja tilanteemme on pitkästä aikaa sellainen, että molemmat maalivahtimme pelaavat tasaisesti.
Preds-GM:n mukaan alkukaudesta kritiikkiä saanut maalivahtipeli on nyt joukkueen selkeä vahvuus riippumatta siitä kumpi tandemista on tolppien välissä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Kuusi ensimmäistä pelaajaa Suomen olympiajoukkueeseen valittu!
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Sopimus purkissa – Lassi Thomson palaa NHL:ään!
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- NHL-toimittaja: Floridan tähtipuolustaja lähtökuopissa?
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Entinen kärkivaraus kaupattiin NHL:ssä – alla huippukausi Ruotsissa
- Edmonton Oilersin valmennukselta kova ratkaisu
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa