Auts! Nuorten Leijonien MM-voitto puhuttaa – NHL-vahti Antti Raanta piikitteli yhdysvaltalaista joukkuetoveriaan

Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue järkytti lajimaailmaa torstaina lyömällä Tsekissä pelattavan ikäluokan MM-kisoissa USA:n luvuin 1-0. Niin Nuorten Leijonien tuuletteluista kuin yhdysvaltalaisten turhautuneista eleistäkin saattoi päätellä, että kyseessä oli puolin ja toisin pommi.
Nyt veistä jenkkien haavoissa käänsi rapakon takana Arizona Coyotesin maalilla loistava NHL-vahti Antti Raanta. Hän piikitteli perjantain vastaisena yönä 4-2-voittoon päättyneen Anaheim Ducks -pelin jälkeen yhdysvaltalaista joukkuekaveri Christian Dvokaria, eräs Twitter-tili kertoo.
Suomalainen oli tullut Coyotesin nettitoimittaja Alexander Kinkopfin mukaan median keskelle ja alkanut yhtäkkiä vinoilemaan Dvorakille.
– Tämä oli luonnollisesti iso voitto, mutta miltäs se tuntuu, kun Suomi pudotti teidät nuorten MM-kisoista aiemmin torstaina? Raanta oli heittänyt vinoillen.
Samalla myös Raanta sai kehuja.
– Peräkkäiset voitot olivat hienoja häneltä ja hän seisoi vankkana silloin kuin piti. Raanta ansaitsee saada vastuuta ja se on tuonut meille pisteet kahdessa edellisessä pelissä, päävalmentaja Rick Tocchet oli muotoillut.
Suomalainen koppasi toissayön Ducks-pelissä 26 torjuntaa. Hän oli ottelun kolmostähti.
Coyotesin 23-vuotias sentteri Dvorak on voittanut maajoukkuepaidassa alle 20-vuotiaiden MM-pronssia. Mitali tarttui kaulaan vuoden 2016 Helsingin kisoista.
LUE MYÖS: Toimittajat valitsivat: tältä näyttäisi Leijonien unelmakokoonpano vuonna 2020
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lehtitieto: NHL-diili purkissa – megalupaus tekemässä kovan ratkaisun!
- Venäläishyökkääjä lähtee NHL:stä – palaa KHL:ään
- Onko tässä Leijonien olympiajoukkue? Yksi asia pistää silmään
- Yllätysvalinta! Jeff Skinner löysi uuden NHL-seuran
- Carolina teki tuplakiinnityksen – Kärpistä tuttu hyökkääjä sai NHL-diilin
- Colorado kiinnitti mestaripuolustajansa – lähes kahdeksan miljoonan dollarin sopimus kouraan
- Maisema vaihtuu – Ryan Reaves kaupattiin NHL:ssä!
- HIFK koki tuntuvan menetyksen – ykkösvahti teki NHL-sopimuksen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Matt Dumba lähtee Dallasista!
- NHL-megalupauksen ensi kauden joukkue selvillä