Kiekkoraamattu: tässä ovat nuorten MM-kisojen vuosikymmenen TOP 10 parhaat pelaajat!

Nuorten MM-kisat ovat paras mahdollinen näyteikkuna tuleville huippulupauksille. Kiekkoraamattuna tunnettu The Hockey News listasi kymmenen pelaajaa 2010-luvulta, jotka tekivät kisoissa kovinta jälkeä.
Kymmenen parhaan joukkoon mahtui kaksi suomalaisnimeä. Teuvo Teräväinen oli kiekkojulkaisun arvioissa sijalla kymmenen.
– Kutsukaa häntä syöttökoneeksi. Teräväisen 15 pisteestä seitsemässä ottelussa kultaan päättyneessä turnauksessa vain kaksi oli maalia, THN hehkuttaa.
Toisena suomalaisena listalle ylsi Jesse Puljujärvi. Hänet arvioitiin koko vuosikymmenen neljänneksi parhaaksi.
– Vuoden 2016 juniorikisoissa Patrik Laine nousi todelliseksi tulevaisuuden tähdeksi, mutta Puljujärvi, joka varattiin myöhemmin neljäntenä Edmonton Oilersin toimesta, valittiin turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi 17 pisteellä seitsemässä pelissä, THN perustelee valintaansa.
– Puljujärven, Ahon ja Laineen ketjun tekemä vahinko oli omassa luokassaan, kun Suomi nappasi kultaa kotijäällä. Puljujärvi oli pisteissä selvä ykkönen. Tuolloin Puljujärvi todisti olevansa yksi parhaista pelaajalupauksista maailmassa. Tietenkin, asiat eivät lopulta menneet suunnitelmien mukaan.
Koko vuosikymmenen parhaaksi pelaajaksi valikoitui todellinen yllättäjä, sveitsiläinen Benjamin Conz. Maalivahti ehti torjua seitsemässä ensimmäisessä pelissä uskomattomat 300 laukausta. Parhaimmillaan hän oli 3-2 voitossa Venäjästä, jossa hän torjui 50 kiekkoa.
Voit katsoa koko listauksen alta.
10. Teuvo Teräväinen, Suomi, 2014
9. Jordan Eberle, Kanada, 2010
8. Troy Terry, Yhdysvallat, 2017
7. Thomas Chabot, Kanada, 2017
6. Alexander Nylander, Ruotsi, 2016, 2017, 2018
5. John Gibson, Yhdysvallat, 2013
4. Jesse Puljujärvi, Suomi, 2016
3. Denis Godla, Slovakia, 2015
2. Brayden Schenn, Kanada, 2011
1. Benjamin Conz, Sveitsi, 2010
Lue myös: Tuoko joulupukki kevääksi uuden peli-ilmeen? Tässä ovat NHL:n syyskauden isoimmat suomalaisflopit
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kanadalle NHL-supervahvistuksia MM-kisoihin!
- Leijonien MM-hyökkääjä solmi NHL-sopimuksen!
- Toronto Maple Leafsille järisyttävä takaisku
- Kohuvalmentaja Joel Quenneville palaa NHL:ään – tässä uusi seura
- Nyt kajahti huima arvio Mikko Rantasesta – pudotuspelisaldo mykistää
- Connor Hellebuyck romahti pudotuspeleissä – Antti Mäkinen haukkuu lyttyyn: ”Täysin käsittämätöntä”
- NHL-historiaa – Mikko Rantaselta täysin käsittämätön temppu!
- Tässä Utahin NHL-seuran uusi nimi – myös logo julki!
- Eric Staal sai yllätyspestin NHL:stä!
- Lähde: Lähes 1 100 NHL-ottelun konkaria yritetään houkutella Eurooppaan
- Colorado-pomolta raju väite Mikko Rantasesta
- Nathan MacKinnon houkuttelee Sidney Crosbya Coloradoon? ”Tämä ei ole vitsailua”
- KHL-pistelinko solmi NHL-sopimuksen – tässä uusi seura
- NHL-historiaa – Mikko Rantaselta täysin käsittämätön temppu!
- Connor Hellebuyck romahti pudotuspeleissä – Antti Mäkinen haukkuu lyttyyn: ”Täysin käsittämätöntä”
- Toronto Maple Leafsille järisyttävä takaisku
- Eric Staal sai yllätyspestin NHL:stä!
- Tässä Utahin NHL-seuran uusi nimi – myös logo julki!
- Tampa Bay Lightning sopimukseen entisen Liiga-tähden kanssa
- Lähde: Lähes 1 100 NHL-ottelun konkaria yritetään houkutella Eurooppaan