Hurja tahti! NHL:n pistepörssissä nähdään tällä kaudella 1980-luvulta tuttua ilotulitusta
Kuva: Getty Images
NHL:n runkosarjasta on pelattu vasta reilu neljännes, mutta on jo tässä vaiheessa helppo uskoa tämän kauden pistepörssin kärkilukemien nousevan aivan uusiin sfääreihin verrattuna tällä vuosituhannella pelattuihin aiempiin kausiin.
Kun vielä ”Kuolleen kiekon” aikakaudella 2000-luvun alussa maaleja tehtiin pahimmillaan keskimäärin vain 5,1 ottelua kohti, on lukema ollut alkukaudella peräti 6,2.
Tämä näkyy luonnollisesti myös sarjan pistepörssissä. Siinä missä vielä kaudella 2017-18 vain kolme pelaajaa ylsi yli sataan tehopisteeseen, on peräti alkukauden pistelingoista peräti kymmenen pelaajaa juuri nyt matkalla maagisen rajapyykin yli. 2000-luvulla NHL:n pistepörssi on voitettu viidesti myös alle sadan pisteen saaliilla, joskin mukana laskuissa on yksi tynkäkausi.
Juuri tällä hetkellä maalipörssiä johtava David Pastrnak on 70 maalin kausivauhdissa pistepörssikärki Leon Draisaitlin paahtaessa 160 tehopisteen tahdissa. Toki kaksikon tahti saattaa hyytyä kauden vanhetessa, minkä vuoksi myös loukkaantumiset lienevät esteenä kymmenen pelaajan sadan pisteen ylitykselle jopa pistetahdin säilyessä nyt nähdyllä tasolla.
Viihteen puolesta fanit saavatkin juuri tällä hetkellä nauttia kenties koko NHL:n historian viihdyttävimmästä kiekosta. Siitä kannattaa ottaa kaikki ilo irti.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Useat NHL-seurat varaamattoman kaksikon perässä – KHL:n maalitykki kerää hurjaa kiinnostusta
- NHL:ssä karu onnettomuus – Jon Cooper: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- New Jersey Devils: radikaali ratkaisu!
- Ukko-Pekka Luukkonen liekeissä NHL:ssä: ”Hän oli ilmiömäinen”
- Eetu Luostarisen törkytemppu ei jäänyt huomaamatta – NHL rankaisi!
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- Täysi romahdus! Washington sulamassa pahimmalla hetkellä – tähtipelaaja tylyttää: ”Häpeällistä”
- Superlupaus iski heti – jatkoaikamaali toi Flyersille elintärkeän voiton: ”Rakastan tätä poikaa”
- Riskihankinta! Uusi paljastus Peter DeBoerin tuoreesta sopimuksesta – ”Järjetöntä”
- ESPN: Tästä syystä Patrick Roy sai potkut
- ESPN: Tästä syystä Patrick Roy sai potkut
- Entisen NHL-superlupauksen käytös kuohuttaa KHL:ssä – joukkuekaveritkin inhoavat
- Jarmo Kekäläinen teki uskomattoman tempun, johon kukaan ei uskonut!
- Riskihankinta! Uusi paljastus Peter DeBoerin tuoreesta sopimuksesta – ”Järjetöntä”
- Jymypommi: NHL-legenda sai kenkää!
- Superlupaus iski heti – jatkoaikamaali toi Flyersille elintärkeän voiton: ”Rakastan tätä poikaa”
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- Täysi romahdus! Washington sulamassa pahimmalla hetkellä – tähtipelaaja tylyttää: ”Häpeällistä”
- Eetu Luostarisen törkytemppu ei jäänyt huomaamatta – NHL rankaisi!
- Mitä ihmettä? NHL-ottelussa syntyi vauva