Arizona Coyotesin sitkeääkin sitkeämpi peliesitys Washington Capitalsin vieraana toi kojooteille arvokkaan 4-3 voiton, joka varmistui vasta voittolaukauskilpailun jälkeen.

Rick Tocchetin luotsaama Coyotes katkaisi samalla kolmeen otteluun venyneen tappioputkensa ja ponkaisi voitollaan huipputasaisessa Läntisessä konferenssissa peräti viidennelle sijalle.

Kamppailun ehdoton käännekohta oli toisen erän alku, jossa nälkäisesti päälle tulleet kojootit naulasivat 45 sekuntiin kaksi osumaa. Ensin alempien ketjujen Christian Fischer suti maalin edustalta joukkueensa 2-0 johtoon. Hetkeä myöhemmin Michael Grabner katkaisi Capitals-hyökkääjä T.J. Oshien huolimattoman syötön ja iski läpiajosta kauden kuudennen osumansa.

Johto kuitenkin kuihtui kasaan, sillä isäntien kiri tuotti päätöserässä tulosta ja ottelun tasoitus syntyi reilu minuutti ennen täyttäaikaa. Vieraiden maalilla pelanneella Antti Raannalla oli lopulta hikinen ilta, sillä suomalaisvahdille kirjattiin taistossa 31 torjuntaa.

– Onneksi saimme ottelusta vielä lisäpisteen. Tappio olisi ollut todella vaikea niellä. Viimepeleissä emme ole olleet parhaimmillamme, toivon mukaan tämä voitto siivittää meitä jatkossa parempaan lentoon, Fischer kertasi.