Edmonton Oilers kauppaamassa nuoren puolustajatähtensä? ”Ajoitus olisi hyvä!”
Edmonton Oilers yrittää nousta pitkästä aikaa pudotuspelijoukkueeksi varsin pienin kokoonpanomuutoksin.
Seurajohto ei kiinnittänyt kesän vapailta markkinoilta ainuttakaan ns. ”isoa kalaa”, ainoastaan muutaman syvyyspelaajan. The Athletic -sivuston tuoreessa kirjoituksessa pohditaan nykypelaajista joukkueen kärkipuolustajiin lukeutuvan Darnell Nursen tilannetta.
Viimeisen sopimuskautensa aloittava 24-vuotias vuoden 2013 seiskavaraus on Oilersin pelaajapakasta nimi, jolla riittää vaihtoarvoa ja josta seura olisi valmis tiettävästi myös luopumaan.
Viime kaudella 41 (10+31) tehopinnaa takonutta puolustajaa odottaa kauden jälkeen iso palkankorotus, joskin Oilers voisi myös kaupata pelaajan muualle hyvää vaihtoarvoa vastaan ennen sitä.
– Ajoitus (siirrolle) olisi hyvä: pelaajan taso on nousussa, mutta RFA-statusta sopimuksen päättyessä on jäljellä vielä kaksi vuotta. Oscar Klefbom on kiinnitetty pitkällä sopimuksella. Myös Adam Larsson ja Kris Russell ovat yhä sopimuksen alla, minkä lisäksi seuralla on pakassaan hyviä prospekteja. Oilers voisikin luopua tärkeästä siniviivapelaajastaan ja paikata vaihdossa tulleilla pelaajilla muiden osa-alueiden ongelmiaan, The Athleticin Jonathan Willis pyörittelee viitaten hyökkäyksen kapeuteen.
Aikoo Oilers tehdä Nursen kanssa mitä tahansa, miehen tulevan kauden pelisuoritukset saattavat nostaa puolustajan palkan todella kovalle tasolle tulevaisuudessa.
LUE MYÖS: Kannattaisiko Toronton kaupata supertähtensä? ”Mikäli saisivat vaihdossa…”
LUE MYÖS: Montrealin entisen ykköskierroksen varauksen ura laskussa myös KHL:ssä – potkut tulossa?
LUE MYÖS:
- Tampa Bay Lightning kiinnitti 36-vuotiaan Stanley Cup -mestarin – kolmen vuoden sopimus
- Anaheim Ducksille lisää loukkaantumishuolia – suomalaisvahdin rooli kasvaa entisestään
- Oliver Kapanen nousi pörssikärkeen NHL:ssä!
- Olympialaisia uhkaa karmea farssi: NHL-pelaajat saattavat jäädä pois!
- Rasmus Ristolainen palasi harjoituksiin – valmentajalta paljastus paluuajankohdasta
- Dallas Starsin tähtihyökkääjästä hirveä uutinen: edessä polvileikkaus – kausi ohi
- Vancouverin maalitykki herättää hurjaa kiinnostusta – Canucks iski kylkeen ison hintalapun
- Huippulupaava NHL-vahti teki huiman tempun – parempaan pystytty ainoastaan 87 vuotta sitten
- Grillausonnettomuudessa loukkaantunut Eetu Luostarinen: paluuaikataulusta uutta tietoa
- Colorado koki ison takaiskun – valmentajalta huojentava tieto pelin jälkeen
- NHL:n ykkösvarauksesta on kehkeytymässä jättifloppi
- Raiskaussyytteistä vapautettu ex-kärkivaraus löysi uuden joukkueen!
- Nimet paperissa – Samuel Helenius rustasi uuden NHL-sopimuksen!
- St. Louis ja LA Kings pyöräyttivät treidin: Liigasta tuttu hyökkääjä kaupattiin
- Kuka on NHL:n paras pelaaja? Jere Lehtiseltä yllättävä vastaus
- Olympialaisia uhkaa karmea farssi: NHL-pelaajat saattavat jäädä pois!
- Suomalaislupaus kutsuttiin ensimmäistä kertaa NHL:ään!
- Huippulupaava NHL-vahti teki huiman tempun – parempaan pystytty ainoastaan 87 vuotta sitten
- Suomalainen ex-Liiga-tähti: NHL-sopimus puretaan!
- Carter Hartilta tapahtumarikas paluu NHL-kaukaloon – kyyneleet valuivat ottelun jälkeen