NHL:ssä rajoitettujen vapaiden agenttien sopimusten kanssa on tänä kesänä kestänyt harvinaisen pitkään. Sebastian Aho on yksi niistä harvoista isoista nimistä, jotka ovat jo saaneet laitettua nimensä sopimukseen.

Varsinaiset vapaat agentit sen sijaan napattiin siirtomarkkinoilta tuttuun tyyliin heti ensimmäisten tuntien aikana, kun markkinat aukesivat. Jake Gardiner on harvoja isoja nimiä, jotka ovat edelleen vailla työnantajaa.

NHLSuomi-sivusto kasasi tähdistökentät niin rajoitetuista kuin varsinaisistakin vapaista agenteista.

Rajoitettujen vapaiden agenttien tähdistökenttä

Patrik Laine (WPG) – Brayden Point (TBL) – Mitch Marner (TOR)
Zach Werenski (CLB) – Charlie McAvoy (BOS)
Linus Ullmark (BUF), Anton Forsberg (CHI)

Hyökkäykseen olisi ollut tarjolla valtava määrä isoja nimiä. Esimerkiksi Mikko Rantanen joutui luovuttamaan paikkansa oikealta laidalta Toronto Maple Leafsin Mitch Marnerille.

Puolustajista vain kaksi tähteä on vailla sopimusta, joten heidät oli helppo valita keskinkertaisuuksien joukosta. Maalivahdeista sen sijaan kaikki tekijänimet ovat jo kiinnitettyinä sopimuksiin.

Vapaiden agenttien tähdistökenttä

Patrick Marleau – Joe Thornton – Justin Williams
Jake Gardiner – Kevin Shattenkirk
Cam Ward, Eddie Läck

Sopimusta vailla olevat hyökkääjät ovat sitä kokeneempaa pappaosastoa. Justin Williams varmasti jatkaisi mielellään Carolina Hurricanesin kapteenina, mutta seura on tunnetusti nihkeä neuvottelukumppani.

Puolustajissa on enemmän laatua tarjolla. Jake Gardiner olisi hyvä vahvistus usean NHL-seuran kakkospakkipariin. Kevin Shattenkirk on ollut viime kausina täysin turha muuten kuin ylivoimalla, mutta luulisi jonkun seuran antavan entiselle huippunimelle mahdollisuuden näyttää.

Cam Ward puolestaan pelasi yllättävän hyvän pätkän Chicago Blackhawksin maalilla. Ykkösvahdin paikkaa konkarivahdille tuskin enää tarjotaan. Palkkatoive saattaa toisaalta olla liian kova tulevaan rooliin nähden.