Näkökulma: Kun kissa on poissa, hiiret hyppivät pöydillä

Katupöly, västäräkki, Brad Marchandin rottailut. Siinä joitakin satavarmoja kevään merkkejä. Boston-hyökkääjä on jälleen noussut puheenaiheeksi NHL:n pudotuspeleissä. Tällä kertaa hän ei ole nuoleskellut kenenkään naamaa tai muuten ahdistellut ketään seksuaalisesti työpaikalla, mutta muita temppuja on riittänyt. On niitä harmittomampia ja hauskoja mailan katkomisia, ja sitten on niitä ei niin harmittomia, joissa tintataan vastustajaa takaraivoon ja luistellaan karkuun. Marchand nauttii siitä, että hän menee ihon alle ja hän osaa pelata sitä peliä paremmin kuin edes rottalegenda Jarkko Ruutu. Olen kauden mittaan lukenut monen niin suomalaisen kuin pohjoisamerikkalaisen kiekkofanin ihmettelyä samasta aiheesta. Miksi kukaan toimittaja ei laita Marchandia vastuuseen tempuistaan ja kysele, että mitä siellä päässä oikein liikkuu? Pudotuspeleissä viimein uniset ja korrektit median edustajat ovat uskaltaneet väläyttää taisteluhampaitaan. Marchandilta on yritetty kysyä syyllistämättä erinäisistä vahingoittamisyrityksistä, mutta tähtihyökkääjä ei suostu vastaamaan negatiivisiin kysymyksiin. Boston-hyökkääjä on median, jääkiekon koodiston ja kaiken yläpuolella. Teflon-mies, johon ei mikään loka tartu. Miten tähän tilanteeseen on sitten päästy? NHL on katsonut jo vuosia Marchandin temppuilua sormien läpi. Pikkuhiljaa tähän on toivottavasti tulossa muutosta. NHL-komissaari Gary Bettmankin on joutunut jyrähtämään, mutta ehkä hän sai muut NHL:n pukumiehet viimein heräämään horroksestaan. Jos NHL ei lopeta tämän rotan tanssia, niin joku kovaotteisempi ja lyhytpinnaisempi korsto tekee sen kyllä omalla tavallaan.