Näkökulma: Varo Miro Heiskanen, NHL:n tulokastaisteluun nousi todellinen musta hevonen – ”Hän tekee ihmeitä”
NHL:n vuoden parhaan tulokkaan palkinnosta on käyty tällä kaudella todella kovatasoinen kamppailu.
Ylivoimaisena ennakkosuosikkina pidetään Vancouver Canucksin ruotsalaishyökkääjää Elias Petterssonia, joka on paukuttanut 42 peliin huimat tehot 23+23=46.
Petterssonilla on kuitenkin kovia haastajia, kuten esimerkiksi Buffalo Sabresin puolustaja Rasmus Dahlin sekä Dallas Starsin suomalaispuolustaja Miro Heiskanen.
Tätä kolmikkoa on pidetty monissa kaavailuissa varmoina Calder-ehdokkaina, mutta nyt taisteluun on tullut mukaan aivan uusi nimi, Carter Hart.
Philadelphia Flyersin 20-vuotias maalivahti on tehnyt näyttävän sisääntulon NHL:ään ja nuorukaista on alettu pitää jo kovana vaihtoehtona mustaksi hevoseksi Calder-taisteluun.
Hart on pelannut vain 16 ottelua NHL:ssä tällä kaudella, mutta kanadalaisen vire on ollut ällistyttävää. Hän on torjunut surkeasti kauden aloittaneelle Flyers-ryhmälle jopa 10 voittoa ja on sen ansiosta nostanut seuran mukaan jo edes jonkinlaiseen pudotuspelitaisteluun.
Seitsemän ottelun voittoputkessa viilettävän maalivahdin tilastot ovat komeaa luokkaa, kun torjuntaprosentti on 92,5 ja päästettyjen maalien keskiarvo 2,48.
Hart valittiin maanantaina NHL:n viime viikon toiseksi tähdeksi, eikä nuorukaisen vire hyytynyt tälläkään viikolla, kun hän torjui tiistaina 41 kertaa Flyers ottaessa 2-1-voiton Vancouver Canucksista.
Huomioitavaa on se, että kanadalaisvahti jätti mahtavalla esityksellään tulokassuosikki Petterssonin täysin ilman tehomerkintöjä.
Erityisesti Hartin suorittama uskomaton torjunta (katso video ylhäältä) keräsi runsaasti kehuja.
– Hän on ollut huomionarvoinen. Se torjunta lopussa… Hän tekee ihmeitä jäällä. Hyvä, että meillä on hänet maalinsuulla, Flyers-sentteri Sean Couturier hehkutti NBC Sportsille.
Jos Calder-äänestys tapahtuisi juuri nyt, ei Hartin nimeä nähtäisi vielä ehdokkaiden joukossa. Nuorella Flyers-vahdilla on kuitenkin täydet mahdollisuudet nousta mustaksi hevoseksi kisaan mukaan, jos hänen ilmiömäiset otteet jatkuvat kauden kahden viimeisen kuukauden aikana.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL:ssä karu onnettomuus – Jon Cooper: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- New Jersey Devils: radikaali ratkaisu!
- Ukko-Pekka Luukkonen liekeissä NHL:ssä: ”Hän oli ilmiömäinen”
- Eetu Luostarisen törkytemppu ei jäänyt huomaamatta – NHL rankaisi!
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- Täysi romahdus! Washington sulamassa pahimmalla hetkellä – tähtipelaaja tylyttää: ”Häpeällistä”
- Superlupaus iski heti – jatkoaikamaali toi Flyersille elintärkeän voiton: ”Rakastan tätä poikaa”
- Riskihankinta! Uusi paljastus Peter DeBoerin tuoreesta sopimuksesta – ”Järjetöntä”
- ESPN: Tästä syystä Patrick Roy sai potkut
- Jymypommi: NHL-legenda sai kenkää!
- ESPN: Tästä syystä Patrick Roy sai potkut
- Entisen NHL-superlupauksen käytös kuohuttaa KHL:ssä – joukkuekaveritkin inhoavat
- Jarmo Kekäläinen teki uskomattoman tempun, johon kukaan ei uskonut!
- Riskihankinta! Uusi paljastus Peter DeBoerin tuoreesta sopimuksesta – ”Järjetöntä”
- Jymypommi: NHL-legenda sai kenkää!
- Columbus Blue Jacketsille karmea takaisku – tähtipuolustajan kausi ohi
- Superlupaus iski heti – jatkoaikamaali toi Flyersille elintärkeän voiton: ”Rakastan tätä poikaa”
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- Täysi romahdus! Washington sulamassa pahimmalla hetkellä – tähtipelaaja tylyttää: ”Häpeällistä”
- Mitä ihmettä? NHL-ottelussa syntyi vauva