Ura paketissa? Aivotärähdyksestä kärsivän Chicagon tähtivahdin tilanne edelleen auki!

Vajaa kuukausi sitten uusimman aivotärähdyksensä kokeneen Chicago Blackhawksin tähtimaalivahti Corey Crawfordin tilanne uran jatkon suhteen on edelleen auki, joskin viitteitä paremmasta saatiin keskiviikkona miehen ilmestyttyä United Centeriin seuraamaan joukkueensa aamujäitä.
Hyväntuulisen Crawfordin ilmestyminen viimein seuran tiloihin luo uskoa kaksinkertaisen Stanley Cup -voittajan paluulle, joskin päävalmentaja Jeremy Collitonin NBC:lle antamat lausunnot eivät ainakaan lupaile miehen paluuta vielä lähiaikoina.
– Ei mitään mahdollisuutta (arvioida paluuajankohtaa). Hän on aivotärähdysprotokollan alaisena. Minun näkökulmastani katsottuna mikään ei ole muuttunut, Colliton kommentoi Crawfordin tilannetta.
Useamman aivotärähdyksen urallaan kärsineen Crawfordin kohdalla jopa uran päättyminen viimeisimpään tärskyyn on mahdollista, joskin Chicagon leiristä kantautuvat huhut kertovat NBC:n mukaan siitä, ettei 33-vuotias maalivahti ole ainakaan vielä haudannut paluuaikeitaan.
Chicagon kannalta seuralla onkin nyt oivallinen tilaisuus testauttaa 24-vuotiasta Collin Deliaa tulevaisuutta ajatellen. Viisi peliä Blackhawksin maalilla Crawfordin poissaollessa pelannut 24-vuotias jenkkiveskari on ollut toistaiseksi enemmän kuin vakuuttava. Miehen torjuntaprosentti on tähän saakka loistava 94,7, samoin kuin päästettyjen maalien keskiarvo 2,19.
2010-luvun menestynein seura on tällä hetkellä kuuden pisteen päässä viimeisestä pudotuspelipaikasta. Spekulaatiot pitkäaikaisen ykkösvahti Crawfordin lopettamisesta kävivät kuumina jo vuosi sitten miehen kärsittyä tuolloinkin pitkään jatkuneista aivotärähdyksen jälkioireista.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kanadan MM-hopeavahti lähtee NHL:stä – siirtyy KHL:ään
- Suomalaishyökkääjä rustasi uuden NHL-sopimuksen!
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä
- NHL-maalitykki vapaille markkinoille
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – pöydällä kaksi seuravaihtoehtoa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!