Tehot 1+1 yön NHL-kierroksella iskenyt Eeli Tolvanen kertoo syyn parantuneille otteilleen: ”Se on auttanut paljon”
Kuva: Getty Images
Ryminällä NHL-jäille paluun tehnyt Nashville Predatorsin 19-vuotias laitahyökkääjä Eeli Tolvanen valittiin välittömästi ottelun ykköstähdeksi viime yön 5-2-voitossa Chicago Blackhawksia vastaan.
Alkukauden Predatorsin farmiseura Milwaukee Admiralsia edustanut suomalainen uskoo kahden AHL:ssä vietetyn kuukauden auttaneen huomattavasti miehen sopeutumisessa NHL:n pelitapaan.
– Tunsin olevani paremmin perillä pelisysteemistä, kaikista jätkistä sekä valmennustiimistä. Olen pelannut AHL:ssa kaksi kuukautta. Se on kehittänyt paljon varsinkin puolustuspeliäni, Tolvanen kertoo Predatorsin nettisivuilla.
Nashvillen päävalmentaja Peter Lavioletten kehut varsinkin parantuneesta liikkeestään sekä maalintekopotentiaalistaan saanut suomalainen saanee myös jatkossa vastuuta NHL:n puolella johtuen joukkueen valtavasta loukkaantumissumasta.
Nashville sekä viime yönä tehot 1+1 iskenyt Tolvanen nähdään seuraavan kerran tositoimissa tiistain vastaisena yönä, jolloin joukkue saa vieraakseen huippukuntoisen Buffalo Sabresin.
LUE MYÖS: Eeli Tolvaselta upea paluu NHL:ään – uran avausmaali ja valinta ykköstähdeksi – katso video
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Toronto Maple Leafsin uudeksi päävalmentajaksi ehdolla todellinen yllätysnimi!
- Hieno ura ohi! 1177 NHL-ottelun konkari ripustaa luistimet naulaan
- Gavin McKenna jysäytti – hurja tulos NHL-testeissä!
- Jarmo Kekäläiselle jäi luu käteen – NHL-supertähden suhteen tehtiin kova päätös!
- Sebastian Aho keskiössä – Stanley Cup -finaalissa täysin posketonta draamaa!
- Suru-uutinen: Suuri NHL-nimi on kuollut
- Pelicansista tuttu suomalaishyökkääjä: NHL-sopimus!
- Minnesota Wildin tehomies jättää NHL:n – siirtyy SHL:ään!
- NHL valitsi parhaan puolustavan hyökkääjän – tämä mies vei Aleksander Barkovin palkinnon
- Paljastus kulisseista: Toronton tähtihyökkääjä oli lähellä jättisiirtoa – yllätävä osoite
- Suru-uutinen: Suuri NHL-nimi on kuollut
- Hurja Patrik Laine -huhu NHL:ssä – uusi tilaisuus supertähtien vierellä?
- NHL valitsi parhaan puolustavan hyökkääjän – tämä mies vei Aleksander Barkovin palkinnon
- Jarmo Kekäläiselle jäi luu käteen – NHL-supertähden suhteen tehtiin kova päätös!
- Minnesota Wildin tehomies jättää NHL:n – siirtyy SHL:ään!
- John Tortorellan virhe kävi Vegasille kalliiksi – valmentaja ei silti kadu mitään
- Paljastus kulisseista: Toronton tähtihyökkääjä oli lähellä jättisiirtoa – yllätävä osoite
- Pelicansista tuttu suomalaishyökkääjä: NHL-sopimus!
- Gavin McKenna jysäytti – hurja tulos NHL-testeissä!
- Kova ratkaisu! NHL-supertähti jätti siirtopyynnön