Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue on saamassa hirmuisia vahvistuksia MM-kisoihin.

Iltalehden mukaan Nuorten Leijonien joukkueeseen ovat nimittäin tyrkyllä Nashville Predatorsin Eeli Tolvanen ja Winnipeg Jetsin Kristian Vesalainen.

Hyökkääjistä Tolvanen on pelannut koko alkukauden AHL:ssä ja Vesalainen pelaa puolestaan nykyisin lainasopimuksella KHL:ssä.

– Olen jutellut Predatorsin vara-GM:n kanssa ja olemme sopineet pitävämme yhteyttä. Ihan aikataulussa mennään, Ahokas kertoi Tolvasen tilanteesta Iltalehdelle.

Myös Vesalaisen lainasiirto tarkoittaa todennäköisesti sitä, että hän on Nuorten Leijonien käytettävissä. Asiaan ei ole kuitenkaan saatu vielä vahvistusta.

– Odotetaan nyt vielä, mutta niin minä oletan. Hän oli viime kaudella meidän ykkösketjumme tärkeä pelaaja. Puhumme huippupelaajasta, luotsi hehkutti.

Suomi on saamassa jalkeille todellisen huippunipun, sillä myös Liigasta joukkueella on käytettävissä muun muassa sellaisia nimiä kuin Rasmus Kupari ja Aleksi Heponiemi.