Mikä ihmeen kriisi? Ottawan huippulupaus nöyryytti Toronto-puolustajaa – katso huima suoritus!

Ottawa Senators on ollut läpi kesän ja syksyn NHL:n suurin sylkykuppi. Ja täysin syystä.
Kanadalaisseura on yllättynyt ihmeellisillä ratkaisuillaan muun muassa pelaajakauppojen ja ylipäätään liiketoiminnan pyörittämisen osalta. Unohtamatta tietenkään entistä apulais-GM Randy Leetä ja hänen syytteitään seksuaalisesta häirinnästä.
NHL-kausi on kuitenkin käynnistynyt ja nyt Ottawassa keskitytään vain ja ainoastaan pelaamiseen sekä tietenkin parempaan tulevaisuuteen. Senators on pelannut nyt kaksi ottelua ja napannut niistä kolme sarjapistettä. Viimeisimmät kaksi tulivat viimeöisestä Toronto Maple Leafsia vastaan pelatusta vierasmittelöstä, jonka Ottawa vei nimiinsä maalein 3-5.
Kamppailun selkein ykköstähti oli 21-vuotias huippulupaus, puolustaja Thomas Chabot, joka tykitti peräti kaksi maalia ja antoi yhden syöttöpisteen.
Kesän 2015 varaustilaisuuden 1. kierroksella varattu nuorukainen vastasi myös ottelun näyttävimmästä suorituksesta. Chabot nöyryytti Toronto-puolustaja Igor Ozhiganovia ujuttamalla kiekon hänen jalkovälistään. Tämän jälkeen kanadalainen nosti kylmänviileästi pelivälineen maalivahti Frederik Andersenin ylitse.
Tehoiltansa turvin Chabot jakaa puolustajien pistepörssin kärkitilan yhdessä Pittsburgh Penguinsin Kris Letangin ja Washington Capitalsin John Carlonin kanssa.
Katso Chabotin taidonnäyte tästä:

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näkökulma: Florida Panthersilta mestarillinen näytös – jäällä sekä toimiston puolella
- Florida Panthers murskasi Edmonton Oilersin – juhlii Stanley Cupin mestaruutta
- Kanadan MM-hopeavahti lähtee NHL:stä – siirtyy KHL:ään
- Suomalaishyökkääjä rustasi uuden NHL-sopimuksen!
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä
- NHL-maalitykki vapaille markkinoille
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – pöydällä kaksi seuravaihtoehtoa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!