Vaihtokauppa: NHL:ssä markkinat käyvät kuumana – Nashville ja Buffalo tekivät pienimuotoisen treidin
NHL:ssä aletaan lähestymään sitä vuoden kohokohtaa: kauden avausta. Toki pudotuspelit tuovat mukanaan aina oman kiimansa, mutta se ensimmäinen NHL-kierros on aina ensimmäinen kierros. Kuin elämä alkaisi jälleen.
Tämä näkyi maanantaina siinä, että joukkueet tekivät viimeisiä viilauksiaan kokoonpanoihinsa. Osa pelaajista passitettiin AHL:ään, osa siirtolistoille ja niin edelleen. Päivän aikana nähtiin myös sitä suurinta herkkua: vaihtokauppoja, joita tehtiin kokonaiset kolme kappaletta.
Lisäksi yksi treidi sijoittui maanantain puolelle, kun Nashville Predators ja Buffalo Sabres järjestivät pienimuotoisen vaihtokaupan. ”Biisonit” saivat ”Saalistajilta” puolustaja Jack Doughertyn, jolle ei ole toistaiseksi kertynyt ainuttakaan NHL-ottelua. Viime kaudella 22-vuotias, kesän 2014 kakkoskierroksen varaus pelasi 63 ottelua farmijoukkue Milwaukee Admiralsin paidassa. Tehopisteitä hänelle kertyi 12 kappaletta.
Nashvilleen matkaa puolestaan hyökkääjä Nicholas Baptiste, joka tahkosi päättyneellä kaudella 33 ottelua Sabres-paidassa. Maaleja 23-vuotias laituri onnistui tekemään neljä, syöttöpisteitä kaksi.
- New Jersey ja Washington pyöräyttivät treidin – tuore maalivahtihankinta lihoiksi
- Nikita Kutsherovin ”superagentilla” uskomaton tausta – siivoojasta NHL:n huipulle
- Nikita Kutsherovin siirtokohussa uusi käänne – nyt puhuu päävalmentaja
- Artturi Lehkonen porskuttaa hurjassa pisteputkessa – sai supertähden vuolaat kehut: ”Yksi ahkerimmista”
- Suomalaislupaus iski NHL-uransa avausmaalin – nousi ottelun ratkaisijaksi!
- Anaheimin miljoonahankinnasta tuli täysi floppi – kolme ottelua ja ulos!
- ESPN: Nikita Kutsherov haluaa pelata yhden NHL:n suurimman tähden rinnalla
- Anton Lundell räväytti: NHL-uran ensimmäinen hattutemppu!
- NHL:stä kajahti jättiuutinen – Nikita Kutsherov jätti siirtopyynnön!
- Vancouverissa muhii iso siirtoremontti – neljä NHL-pelaajaa kauppatavarana
- ESPN: Nikita Kutsherov haluaa pelata yhden NHL:n suurimman tähden rinnalla
- Anaheimin miljoonahankinnasta tuli täysi floppi – kolme ottelua ja ulos!
- Venäjä palaa MM-kisoihin – näin käy, jos Suomen NHL-tähti boikotoi turnausta
- Colorado Avalanchelle kova kolaus – Stanley Cup -voittaja pitkään sivussa
- Sebastian Ahon Carolina ilmaiskanavalle – NHL-faneille melkoinen jättipotti!
- IS: Mikko Rantaselta jäi jättimiljoonat saamatta – nyt paljastui kipeä syy
- Nikita Kutsherovin siirtokohussa uusi käänne – nyt puhuu päävalmentaja
- Raju paljastus NHL:n siirtomarkkinoilta – Detroit hylkäsi jättitarjouksen!
- Vancouverissa muhii iso siirtoremontti – neljä NHL-pelaajaa kauppatavarana
- New Jersey ja Washington pyöräyttivät treidin – tuore maalivahtihankinta lihoiksi
