Viasatin NHL-tiimi vahvistuu kahdella Leijonat-legendalla – Ismo Lehkonen ei jatka asiantuntijana

Viasatin ja Viaplayn NHL-tiimissä nähdään tulevalla kaudella kaksi uutta kasvoa, tiedottaa Viasat.
Asiantuntijakaartiin uudet nimet ovat suomalaiselle kiekkoyleisölle entuudestaan tuttuja, sillä jatkossa studiossa nähdään entiset NHL-pelaajat Kimmo Timonen ja Tuomo Ruutu.
– Mahtavaa saada Tuomo ja ”Kime” mukaan tiimiimme! Loukkaantumisista huolimatta Tuomo pelasi NHL:ssä hienon ja arvostettavan uran. Viimeisimmät NHL-pelit hän pelasi toissa kaudella, joten Tuomolla on varsin tuoreet ajatukset NHL:n vaatimusmaailmasta ja uskon sen myös näkyvän studiossa.
– Timosen meriiteillä varustettu pitkän linjan NHL-konkari, joka asuu vielä Pohjois-Amerikassa, on luonnollisesti upea lisä tiimiimme hänkin! En malta odottaa, että pääsen työskentelemään myös näiden herrojen kanssa,” Viasatin studioisäntä ja kiekkotuottaja Iiro Harjula intoilee tiedotteessa.
Ruudun ja Timosen lisäksi asiantuntijoina jatkavat entuudestaan tutut Ville Nieminen ja Ossi Väänänen.
Ensimmäinen NHL-ennakkostudio on nähtävillä Viasatilla ja Viaplayssa 3. lokakuuta. NHL-kausi käynnistyy puolestaan 6. lokakuuta.
Lähde: Viasatin tiedote
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – pöydällä kaksi seuravaihtoehtoa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Kuusi ensimmäistä pelaajaa Suomen olympiajoukkueeseen valittu!
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Sopimus purkissa – Lassi Thomson palaa NHL:ään!
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- NHL-toimittaja: Floridan tähtipuolustaja lähtökuopissa?
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Edmonton Oilersin valmennukselta kova ratkaisu
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa