Näkökulma: Edmontonilla oiva tilaisuus pilata jälleen yksi superlupaus – luottopakin akillesjänne poksahti
Kuva: Getty Images
Edmonton Oilersia voisi kutsua 2000-luvun onnekkaimmaksi NHL-organisaatioksi.
Kanadalaisseura on saanut kasan loistavia varausvuoroja sekä peräti neljä ykkösvarausta, joista kaikki ovat napsuneet viimeisen yhdeksän vuoden aikana.
Voisi sanoa niin, että Oilers on käyttänyt viisaasti vuoronsa, mutta tyrinyt monta pelaajaa hätäilemällä heidän kanssaan. Toisin sanoen Edmontonissa ei ole tajuttu sitä, että 18-vuotias kiekkoilija ei ole vielä välttämättä NHL-valmis pelaaja.
Näistä karkein esimerkki on Nail Jakupov, mutta myös muitakin vastaavia tapauksia löytyy: Jesse Puljujärvi, Magnus Pääjärvi, Sam Gagner… jopa Ryan Nugent-Hopkins, jolle olisi tehnyt hyvää marinoitua vielä vuosi juniorisarjoissa.
Nyt öljymiehillä on jälleen oiva tilaisuus painaa liipaisinta ja lyödä läskiksi yhden tulevaisuuden superlupauksen, puolustaja Evan Bouchardin osalta.
Tähän avautui loistava mahdollisuus sen jälkeen kun Oilersin luottopakki Andrej Sekeran akillesjänne poksahti ja edessä on luultavasti pitkä sairasloma.
32-vuotias slovakialainen kärsi viime kaudella polvivaivoista, eikä pelannut kuin 36 ottelua. Nyt kun Sekera on toistaiseksi sivussa, joutuu Edmonton miettimään korvaajaa hänen tilalleen.
Yksi vaihtoehto on kesän NHL-draftissa kymmenentänä varattu Bouchard. Oikealta ampuva puolustaja oli päättyneellä kaudella OHL-seura London Knightsin tehokkain pelaaja 87 pisteellään (25+62) ja hänestä sopii odottaa Edmontonin seuraavaa huippupakkia – mikäli GM Peter Chiarelli ei päätä toisin.
18-vuotias kanadalainen oli henkilökohtaisesti yksi suosikkipelaajistani kesän varaustilaisuudessa. Voitte vain kuvitella mitä ajattelin, kun nuorukainen päätyi Oilersiin.
Chiarelli voisikin nyt jättää Bouchardin rauhaan ja antaa hänen kypsyä kaikessa rauhassa. Edmontonissa on kasa muitakin potentiaalisia vaihtoehtoja, kuten ruotsalaispuolustaja Joel Persson ja intiaanitaustainen Ethan Bear. Heistä molemmilta löytyy jo kokemusta miesten peleistä ja nyt heille avautuu tilaisuus loistaa NHL:n kirkkaissa valoissa.
Niko Leinonen
Twitter: @leiskaniko
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Toronto Maple Leafs hankki ruotsalaispuolustajan
- IL: Mikael Granlund yllättyi ennätystarjouksesta
- Minnesota Wild vahvisti hyökkäystään – kiinnitti KHL:ssä loistaneen hyökkääjän
- Paljastus Leo Carlssonista: oli valmis paljon megatarjousta pienempään sopimukseen
- Podcast: Jarmo Kekäläinen valmistelee fanien unelmahankintaa – NHL-legenda kiikarissa
- Gavin McKenna solmi NHL-tulokasdiilin – joutui tekemään heti ison myönnytyksen
- Oho! Ennätystarjous tehty NHL:ssä
- Ei kai taas! Connor Bedard loukkaantui
- Dallas Starsin kapteenista tipahti sopimusuutisia
- Eeli Tolvasen neuvotteluista uutta tietoa – tällainen sopimus hakusessa: ”Paljon kiinnostuneita”
- Jymysiirto NHL:ssä – tässä Edmontonin uusi ykkösvahti
- Floridan mestarivahti Sergei Bobrovski, 37, vaihtaa seuraa – hurja vuosipalkka
- Patrik Laineen tilanne sai uuden käänteen NHL:ssä
- NHL:ssä paljastui kiero offer sheet -tarjous – ”Likainen temppu”
- Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- Darnell Nursen jättitreidi toiseen NHL-seuraan kariutui – tämä mies torppasi siirron
- Eeli Tolvasen neuvotteluista uutta tietoa – tällainen sopimus hakusessa: ”Paljon kiinnostuneita”
- Jättikäänne NHL:ssä – John Carlson jätti Carolinan ja hyppäsi kilpailijan leiriin
- Aleksandr Ovetškinille uusi sopimus
- Nyt se tapahtui – Darnell Nurse kaupattiin NHL:ssä!