Ville Hussolle luvassa hankaluuksia? St. Louis Blues neuvottelee uudesta sopimuksesta konkarin kanssa
Läpimurtoa NHL-ryhmään tekevä Ville Husso voi joutua pettymään tänä kesänä, kun hänen seuransa St.Louis Blues pohtii maalivahtikaksikkoa ensi kaudelle.
Husso on pelannut viimeiset kaksi kautta AHL:ssä, ja hänet valittiin tänä keväänä sarjan parhaimmistoon, joten siirto maailman parhaaseen sarjaan NHL:ään olisi miehen uralle se luonnollisin seuraava askel.
Tilanne ei kuitenkaan näytä hyvältä, sillä Blues on aloittanut uudet jatkosopimusneuvottelut luotetun kakkosvahdin Carter Huttonin kanssa. The Athletic uutisoi, että osapuolet ovat käyneet keskusteluja viime päivät uudesta sopimuksesta, jonka yksityiskohdat ovat vielä epäselvät.
Husson tulokassopimus kattaa vielä ensi kauden. Näillä näkymin, hänen on odotettava NHL-debyyttiä vielä yhden kauden ajan ja pyrittävä kehittymään entistä paremmaksi farmisarjassa.
Husson kohtalo ei ole kuitenkaan kiveen hakattu juttu, sillä Hutton on kertonut aikaisemmin tänä keväänä, että haluaa enemmän vastuuta NHL:ssä. Bluesin ykkösvahtina jatkaa Jake Allen, joten Hutton voi sittenkin vielä kokeilla heinäkuun vapaita markkinoita.
Siellä vaihtoehdot ovat lopulta melko rajalliset. Ainakin Carolina Hurricanes etsii uutta vaihtoehtoa tolppien väliin. Hutton ei ole kuitenkaan ainoa laadukas vapaa maalivahti, sillä tarjolla on myös muita ykköspaikkaa metsästäviä maalivahteja, kuten esimerkiksi Philipp Grubauer.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Useat NHL-seurat varaamattoman kaksikon perässä – KHL:n maalitykki kerää hurjaa kiinnostusta
- NHL:ssä karu onnettomuus – Jon Cooper: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- New Jersey Devils: radikaali ratkaisu!
- Ukko-Pekka Luukkonen liekeissä NHL:ssä: ”Hän oli ilmiömäinen”
- Eetu Luostarisen törkytemppu ei jäänyt huomaamatta – NHL rankaisi!
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- Täysi romahdus! Washington sulamassa pahimmalla hetkellä – tähtipelaaja tylyttää: ”Häpeällistä”
- Superlupaus iski heti – jatkoaikamaali toi Flyersille elintärkeän voiton: ”Rakastan tätä poikaa”
- Riskihankinta! Uusi paljastus Peter DeBoerin tuoreesta sopimuksesta – ”Järjetöntä”
- ESPN: Tästä syystä Patrick Roy sai potkut
- ESPN: Tästä syystä Patrick Roy sai potkut
- Entisen NHL-superlupauksen käytös kuohuttaa KHL:ssä – joukkuekaveritkin inhoavat
- Jarmo Kekäläinen teki uskomattoman tempun, johon kukaan ei uskonut!
- Riskihankinta! Uusi paljastus Peter DeBoerin tuoreesta sopimuksesta – ”Järjetöntä”
- Jymypommi: NHL-legenda sai kenkää!
- Superlupaus iski heti – jatkoaikamaali toi Flyersille elintärkeän voiton: ”Rakastan tätä poikaa”
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- Täysi romahdus! Washington sulamassa pahimmalla hetkellä – tähtipelaaja tylyttää: ”Häpeällistä”
- Eetu Luostarisen törkytemppu ei jäänyt huomaamatta – NHL rankaisi!
- Mitä ihmettä? NHL-ottelussa syntyi vauva