Rasmus Ristolaiselle kirittäjä – Buffalo sopimukseen SHL:n tehokkaimman puolustajan kanssa!
Kuva: Getty Images
Buffalo Sabresin suomalaispuolustaja Rasmus Ristolaisesta liikkui huhtikuun lopulla huhu, jonka mukaan Sabres voisi mahdollisesti harkita turkulaisen kauppaamista johonkin toiseen seuraan.
Tämä nimenomaan siitä syystä, että Buffalo sai tulevan kesän NHL-draftin ensimmäisen varausvuoron, ja tulee ilman jättiyllätystä nappaamaan ruotsalaisen superlupaus Rasmus Dahlinin riveihinsä.
Nyt Ristolainen saa itselleen toisenkin kirittäjän länsinaapurista. Buffalo nimittäin tiedottaa tehneensä kaksivuotisen tulokassopimuksen ruotsalais-yhdysvaltalaisen puolustaja Lawrence Pilutin, 22, kanssa.
Mistä tahansa pelimiehestä ei ole kyse, sillä Pilut oli tällä kaudella Ruotsin korkeimman sarjatason, SHL:n tehokkain puolustaja 38:lla tehopisteellään (8+30). Vasemmalta ampuva Pilut valittiin myös SHL:n parhaaksi puolustajaksi.
HV71:n riveissä pelannut puolustaja teki ison harppauksen edelliskauteen nähden, jolloin Pilut nakutti pelaamassaan 48:ssa kamppailussa kolme maalia ja yhdeksän syöttöpistettä.
OFFICIAL: We've signed defenseman Lawrence Pilut.
Pilut led all Swedish Hockey League
defensemen with 38 points in 52 games last season for @hv71 and was named 2017-18 SHL Defenseman of the Year.
Welcome, @lpilut!
Pilut led all Swedish Hockey League
Welcome, @lpilut!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leijonien olympiajoukkueesta ulos jätetty taituri liekeissä NHL:ssä!
- Aleksander Barkovista tipahti huima tieto
- Sportsnet: Kanada menetti tärkeän pelaajan – NHL-mestarihyökkääjä kutsuttiin olympialaisiin!
- Yksi tippui pois – Leijonien olympiajoukkueeseen uusi vahvistus NHL:stä!
- Pekka Rinne Urheilucastissa: Vezina-voittajaa houkuteltiin NHL-tähtisikermän riveihin
- Patrik Laineesta kutkuttava siirtohuhu – tämä pelaaja vaihtonappulana?
- Mikko Rantanen veivasi hävyttömän maalin NHL:ssä: ”Tervetuloa veivikaupunkiin!”
- Atro Leppänen: uusi NHL-sopimus kouraan!
- Lähteet: Nashville Predatorsin GM vaihtoon!
- Sebastian Aho nousi NHL:n kaikkien aikojen tilastossa – ohitti Connor McDavidin
- Patrik Laineesta kutkuttava siirtohuhu – tämä pelaaja vaihtonappulana?
- Nashville Predators laittoi kolme pelaajaa myyntiin
- Sebastian Aho nousi NHL:n kaikkien aikojen tilastossa – ohitti Connor McDavidin
- Jarmo Kekäläinen valmistelee jymysiirtoa?
- Pekka Rinne Urheilucastissa: Vezina-voittajaa houkuteltiin NHL-tähtisikermän riveihin
- Atro Leppänen: uusi NHL-sopimus kouraan!
- Sportsnet: Kanada menetti tärkeän pelaajan – NHL-mestarihyökkääjä kutsuttiin olympialaisiin!
- Yksi tippui pois – Leijonien olympiajoukkueeseen uusi vahvistus NHL:stä!
- Matvei Mitshkov sai rajua kritiikkiä – päävalmentaja haukkui ”rapakuntoisen” superlupauksen lyttyyn
- Kova päätös: Edmonton näytti NHL-konkarille ovea!
