Latvian MM-vahdilta kova heitto Ruotsin NHL-tähdista: ”Missä se ero on, en näe sitä”
HERNING. Latvia selviytyi eilen tiistaina ensi kertaa yhdeksään vuoteen puolivälieriin MM-kisoissa. Ottelun jälkeen nollapelin Tanskaa vastaan pitänyt maalivahti Elvis Merzlikins ei varsinaisesti pitänyt kynttilää vakan alla.
– Ei se minulle henkilökohtaisesti kovin hauskaa ollut, sillä en kohdannut paljon laukauksia. Minulla oli vaikeampaa Korea-pelissä. Tanska on hyvä joukkue. He tulivat todella kovaa päälle kolmannessa erässä. Olimme parempia puolustuspelissä koko illan. Siihen olen tyytyväinen, Merzlikins sanoi ottelun jälkeen.
Tanskalainen kotiyleisö piti kovaa mekkalaa läpi illan. Tämäkään ei kuitenkaan säväyttänyt latvialaismaalivahtia.
– Olen pelannut pahemmissakin paikoissa, joten minulle henkilökohtaisesti siinä ei ollut mitään ihmeellistä. Olen kasvanut riittävästi, joten se ei saanut minua hermostumaan. Ehkä hermoilen sitten, jos pääsemme finaaliin, Merzlikins sanoi itsevarmasti.
Latvia kohtaa puolivälierissä Ruotsin torstaina. Tre Kronorin joukkue pullistelee NHL-tähtiä, mutta kova nimilista ei tehnyt vaikutusta HC Luganon maalivahtiin.
– He ovat jääkiekkojoukkue, eikö niin? He ovat todella hyvä jääkiekkojoukkue, mutta he ovat ihan yhtä hyviä kuin Tanska. Missä se ero on? En näe mitään eroa, Merzlikins sanoi vakavalla naamalla.
Ville Hirvonen
@hirvonenville
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Auston Matthewsin kohtelu järkytti Kevin Bieksaa – vertaa Toronton joukkuehenkeä Floridaan
- Juuse Saroksen yksi heikkous puhuttaa – toimittaja arvioi: ”Ei varaa virheisiin”
- Brent Burnsin teräsmiesputki hurjassa mitassa – nousi jo kaikkien aikojen kakkoseksi!
- Anze Kopitar teki huimaa historiaa NHL:ssä!
- Maisemanvaihdos teki hyvää! Olli Määttä liekeissä uudessa seurassaan
- Tässä on NHL:n nopein mies – kaikkien aikojen ennätys uusiksi
- TV:ssä tänään: Leijonat-puolustajan kauden ensiesiintyminen NHL:ssä
- NHL saapuu taas Eurooppaan – ensi kauden Global Series -joukkueet selvillä
- Auston Matthewsin agentti raivona: ”Naurettavaa ja järjetöntä”
- Radko Gudas sai pitkän pelikiellon – Auston Matthewsin vamma on vakava
- Radko Gudas sai pitkän pelikiellon – Auston Matthewsin vamma on vakava
- Näkökulma: Kaksi NHL-supertähteä kirjoittaa käsittämätöntä farssia
- Tässä on NHL:n nopein mies – kaikkien aikojen ennätys uusiksi
- NHL saapuu taas Eurooppaan – ensi kauden Global Series -joukkueet selvillä
- Auston Matthewsin agentti raivona: ”Naurettavaa ja järjetöntä”
- Suomalaistulokkaan temppu sai Connor McDavidin raivon valtaan – NHL-megatähti tiputti hanskat!
- TV:ssä tänään: Leijonat-puolustajan kauden ensiesiintyminen NHL:ssä
- Radko Gudas iski jälleen – sikaili törkeästi NHL-megatähden ulos ottelusta!
- NHL muutti Ottawa Senatorsin saamaa rangaistusta – taustalla vuosien takainen siirtosotku
- Maisemanvaihdos teki hyvää! Olli Määttä liekeissä uudessa seurassaan