NHL järjesti viime syyskuussa kaksi harjoitusottelua Kiinassa, kun Los Angeles Kings kohtasivat Shanghaissa ja Pekingissä. Jääkiekko on Kiinassa yhä hyvin tuntematon laji, mutta NHL:lle viime syksyn tapahtuma oli ilmeisesti riittävän onnistunut, koska näytösotteluja liiga aikoo järjestää myös ensi syyskuussa.

Boston Bruins ja Calgary Flames kohtaavat Kiinassa syyskuussa kahdessa ottelussa. Joukkueet pelaavat Shenzhenissä 15. syyskuuta ja Pekingissä 19. syyskuuta.

[readmore from=”uutiset”]

Shenzhen on monille eurooppalaisille ja amerikkalaisille aika tuntematon kaupunki, mutta väkeä siellä riittää. Shenzhenin metropolialueella asuu 12,5 miljoonaa ihmistä eli enemmän kuin Bostonin ja Calgaryn metropolialueilla yhteensä.

NHL:n Kiinan peleissä nähtäneen myös suomalaisväriä. Tuukka Rask on Bostonin ykkösmaalivahti ja pääsee varmasti tolppien väliin tärkeässä näytösottelussa, jos vain on pelikunnossa.

NHL ei toistaiseksi ole päättänyt osallistumisestaan Pekingin 2022 olympialaisiin. Kiina on kuitenkin houkuttava markkina-alue, joten paluu olympialaisiin saattaa toteutua.