11 tehopistettä! Bruinsin ykkösketju kylvi tuhoa, Tuukka Rask loisti
Boston Bruins aloitti itäisen konferenssin välierät vahvasti lauantaina, kun joukkue murskasi Tampa Bay Lightningin ensimmäisessä osaottelussa tylysti 6-2-lukemin vieraskentällä ja ryösti heti kättelyssä kotiedun itselleen.
[readmore from=”suomalaiset”]
Bostonin suomalaisvahti Tuukka Rask oli ottelussa mainiossa vireessä, sillä hän pysäytti kiekon 34 kertaa ja joutui antautumaan vain kahdesti.
Bruinsin tappavan tehokas ykkösketju oli jälleen myös kovassa iskussa. Brad Marchand iski tehot 1+3, Patrice Bergeron 2+1 ja David Pastrnak 0+4. Yhteensä ketju väsäsi siis huimat 11 tehopistettä!
Rick Nash löi alkutahdit Bostonin voitolle iskemällä ylivoimalla 1-0-osuman avauserän lopulla ja Bergeron lisäsi johdon jo 2-0:aan toisen erän alussa. Nash iski myös Bruinsin 3-1-johtomaalin toisessa erässä. Tampa tuli toisessa erässä Dan Girardin ja Mihail Sergatshevin laukauksilla kahdesti maalin päähän, mutta ei tasoihin. Marchandin 4-2-maali alkoi olla päätöserässä jo lopun alkua. Marchandin osuman jälkeen Bergeron iski vielä kertaalleen ja Jake DeBrusk iski lopullisen niitin tyhjiin.
Bruins johtaa ottelusarjaa nyt 1-0. Neljällä voitolla pääsee jatkoon. Moni arvioi ennen sarjaa, että Bostonin ja Tampa Bayn kohtaaminen on jo moraalinen Stanley Cup-finaali.
LUE MYÖS:
- Aatu Räty liekeissä NHL:ssä! Nöyryytti ruotsalaisvahtia urakalla
- Huhumylly käy kuumana: Edmonton viimein saamassa maalivahtivahvistuksen?
- Tuomiot puhuttivat Rangersin ja Avalanchen trillerissä
- Oliver Kapanen sai vuolaat kehut päävalmentajalta
- Toronto Maple Leafsista surkeita uutisia
- 35-vuotias ruokakirjoittaja hälytettiin NHL-maalivahdiksi
- Mikko Rantanen huimaan rajapyykkiin – samaan pystynyt vain Kurri, Selänne ja Barkov
- Mikko Rantanen liekeissä! Menetti hermonsa tuomareihin
- Pittsburgh Penguins heitti suomalaishyökkääjän siirtolistalle
- Stanley Cup -mestarihyökkääjä: ura jatkuu Euroopassa
- Pittsburgh Penguins heitti suomalaishyökkääjän siirtolistalle
- Kiistelty NHL-omistaja: Carolina Hurricanes myynnissä
- Viiden miljoonan dollarin mies heivattiin katsomoon NHL:ssä
- Niko Huuhtanen jättää Pohjois-Amerikan kaukalot – IS: Tässä uusi seura
- Anaheim Ducksille lisää loukkaantumishuolia – suomalaisvahdin rooli kasvaa entisestään
- Aleksander Barkov ylistää Brad Marchandia – yksi asia yllätti: ”Sanat ei riitä kuvaamaan”
- Mikko Rantanen liekeissä! Menetti hermonsa tuomareihin
- Tampa Bay Lightning kiinnitti 36-vuotiaan Stanley Cup -mestarin – kolmen vuoden sopimus
- Mikko Rantanen huimaan rajapyykkiin – samaan pystynyt vain Kurri, Selänne ja Barkov
- Stanley Cup -mestarihyökkääjä: ura jatkuu Euroopassa