NHL:n pudotuspeleissä tikittää todellinen aikapommi – ”Näin se vain on tämänkaltaisten sääntöjen kanssa”

Yksi suurimpia puheenaiheita NHL:n runkosarjassa oli maalivahtien estämissääntö. Kauden aikana nähtiin lukemattomia tilanteita, joissa maali joko hylättiin tai hyväksyttiin hyvin kyseenalaisten tulkintojen jälkeen.
Nykyään NHL:n kulisseissa kiistellään siitä, mikä tämä kyseinen sääntö enää edes on. Joukkueet haastavat surutta maalinedustilanteita, koska ikinä ei voi tietää mikä on lopullinen tuomio.
Viime kuussa liiga teki sääntömuutoksen, jonka mukaan lopullinen päätös maalinedustilanteista tehdään Torontossa sijaitsevassa videohuoneessa, jossa on mukana myös entinen NHL-erotuomari. Tiimi analysoi tilanteen ja päättää, hyväksytäänkö maali.
Koska kyseessä on täysin uusi sääntö, sen toimivuus päästään testaamaan toden teolla vasta ensi yönä käynnistyvissä pudotuspeleissä.
Playoffseissa vauhti on entistä hurjempaa, jonka lisäksi maalinedustalle hakeudutaan hanakammin kuin runkosarjassa. Nähtäväksi jää, toimiiko uudistus oikeasti vai tikittääkö pudotuspeleissä todellinen aikapommi.
– Voi olla, että pudotuspeleissä sääntö on hieman sallivampi. ”Läheltä piti”-tilanteet saatetaan hyväksyä helpommin kuin runkosarjassa. Se jää nähtäväksi. Vaikea sanoa, koska ei voi tietää miten näissä käy, Winnipeg Jetsin hyökkääjä Bryan Little sanoi The Winnipeg Sunin haastattelussa.
– Pudotuspelien aikana tulee todennäköisesti muutama maali, jotka tullaan hylkäämään. Näin se vain on tämänkaltaisten sääntöjen kanssa, Little jatkoi.
Mikäli tuomiot tapahtuvat tasaisessa pelissä, tai pahimmassa tapauksessa jatkoajalla, ne saattavat jopa ratkaista ottelusarjan. Jetsin päävalmentaja Paul Mauricella on hyvin simppeli lähestymistapa siihen, kuinka hän käsittelee mahdolliset haastotilanteet.
– Kyllä, käytäntöni on hyvin selkeä. Katson tilanteen, ja jos se näyttää mielestäni maalivahdin estämiseltä, haastan. Jos ei näytä, en haasta, Maurice sanoi.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Elliotte Friedmanilta kutkuttava kommentti Kirill Kaprizovin tilanteesta
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- New York Rangers testaa maajoukkuepakkia
- Yli 700 NHL-ottelun veteraani siirtyy Eurooppaan – tässä uusi joukkue
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!
- Kausiennakko 2025-26: New York Islanders
- Yllätysdiili: Alexandar Georgiev löysi uuden NHL-seuran!
- Matias Maccellista yllättävä arvio – tässä mahdolliset tutkaparit Torontossa
- IL: Rasmus Ristolainen paljastaa vihdoin sitkeästi piinanneen vammansa – ”Leikattu kahdesti”
- Florida Panthers kiinnitti nopeajalkaisen hyökkääjän vapailta markkinoilta
- Toimittaja: Kirill Kaprizov hylkäsi historiallisen sopimustarjouksen!
- Aleksander Barkov omistajaksi yhdysvaltalaiseen urheiluseuraan
- Florida värväsi lisää uusia pelaajia – kahdelle miehelle testisopimukset
- Dallasille neljä uutta testipelaajaa – mukana lähes 400 NHL-ottelun hyökkääjä sekä Liiga-vahti
- IL: Rasmus Ristolainen paljastaa vihdoin sitkeästi piinanneen vammansa – ”Leikattu kahdesti”
- Yllätysdiili: Alexandar Georgiev löysi uuden NHL-seuran!
- Jack Hughes myöntää: Haluaa supertähtiveljensä Devilsiin
- Matias Maccellista yllättävä arvio – tässä mahdolliset tutkaparit Torontossa
- Kausiennakko 2025-26: Pittsburgh Penguins