Entinen NHL-maalitykki jää eläkkeelle – todella poikkeuksellinen ura jää taakse
Pääasiassa NHL:ssä San Jose Sharksia edustanut 37-vuotias Jonathan Cheechoo on tiedottanut tiistaina lopettavansa kiekkouransa.
Viimeiset kaudet urastaan kovilla tehopisteillä KHL:ssä pelannut hyökkääjä pelasi NHL:ssä 501 ottelua tehden tehot 170+135=305.
Cheechoon ura on siinä mielessä poikkeuksellinen, että hän ehti nopeasti nousta kovimpien maalitykkien joukkoon, mutta ura lähti myös lähes yhtä nopeaan laskuun.
Hän muun muassa voitti kaudella 2005-06 NHL:n maalikuninkuuden 56 osumalla, minkä lisäksi samalla kaudella hän teki huimat 93 tehopistettä Sharks-paidassa.
Vielä seuraavakin kausi tuotti 37 maalia ja 61 tehopistettä, mutta sen jälkeen käynnistyi jyrkkä alamäki henkilökohtaisella tasolla.
Cheechoo pelasi vielä kolme kautta siten, että tehot laskivat jatkuvasti. Lopulta löysi itsensä pelaamasta useamman kauden AHL-kiekkoa, kunnes siirtyi KHL:ään.
Siellä peli-ilo löytyi, ja kanadalaisvahvistus teki neljän kauden aikana 217 pelissä 164 tehopistettä.
Mielenkiintoinen yksityiskohta on myös se, että Cheechoo tienasi NHL:n maalikuninkuuskaudellaan vielä alle miljoona dollaria vuodessa. Lähes sata tehopistettä toivat hänelle kuitenkin viiden vuoden ja 15 miljoonan arvoisen diilin, joten tyhjin taskuin hän ei NHL-uraansa lopettanut.
– Ensinnäkin haluan kiittää San Jose Sharksin organisaatiota, joka varasi minut ja antoi mahdollisuuden pelata NHL:ssä. Meillä oli monta hienoa vuotta ja pelasimme hienoa kiekkoa. Haluan kiittää entisiä pelikavereitani. Oli loistava kokemus pelata teidän kaikkien rinnalla. Teitte pelaamisesta nautittavaa ja autoitte minua kehittymään paremmaksi pelaajaksi ja ihmiseksi, Cheechoo tunnelmoi tiedotteessaan.
Henri Havusela
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Edmonton teki ison muutoksen maalivahtiosastolleen – Tristan Jarry syrjään!
- Auston Matthewsin kohtelu järkytti Kevin Bieksaa – vertaa Toronton joukkuehenkeä Floridaan
- Juuse Saroksen yksi heikkous puhuttaa – toimittaja arvioi: ”Ei varaa virheisiin”
- Brent Burnsin teräsmiesputki hurjassa mitassa – nousi jo kaikkien aikojen kakkoseksi!
- Anze Kopitar teki huimaa historiaa NHL:ssä!
- Maisemanvaihdos teki hyvää! Olli Määttä liekeissä uudessa seurassaan
- Tässä on NHL:n nopein mies – kaikkien aikojen ennätys uusiksi
- TV:ssä tänään: Leijonat-puolustajan kauden ensiesiintyminen NHL:ssä
- NHL saapuu taas Eurooppaan – ensi kauden Global Series -joukkueet selvillä
- Auston Matthewsin agentti raivona: ”Naurettavaa ja järjetöntä”
- Radko Gudas sai pitkän pelikiellon – Auston Matthewsin vamma on vakava
- Tässä on NHL:n nopein mies – kaikkien aikojen ennätys uusiksi
- NHL saapuu taas Eurooppaan – ensi kauden Global Series -joukkueet selvillä
- Näkökulma: Kaksi NHL-supertähteä kirjoittaa käsittämätöntä farssia
- TV:ssä tänään: Leijonat-puolustajan kauden ensiesiintyminen NHL:ssä
- Auston Matthewsin agentti raivona: ”Naurettavaa ja järjetöntä”
- Suomalaistulokkaan temppu sai Connor McDavidin raivon valtaan – NHL-megatähti tiputti hanskat!
- Juuse Saroksen yksi heikkous puhuttaa – toimittaja arvioi: ”Ei varaa virheisiin”
- Brent Burnsin teräsmiesputki hurjassa mitassa – nousi jo kaikkien aikojen kakkoseksi!
- Maisemanvaihdos teki hyvää! Olli Määttä liekeissä uudessa seurassaan