NHL-seuran GM puolustaa kohuhankintaansa – ”Oliko kukaan meistä enkeli parikymppisenä?”
Kuva: Getty Images
Buffalo Sabres kauppasi eilen maanantaina tähtipelaaja Evander Kanen San Jose Sharksiin. Välittömästi alkoi spekulaatio siitä, oliko kauppa Sharksin kannalta järkevä.
Ei sen vuoksi, että Kane olisi jotenkin huono pelaaja, vaan sen takia, että häntä pidetään vaikeana luonteena. Kane on muun muassa myöhästellyt uransa aikana harjoituksista, eikä hän ole aina tullut kaikkien joukkuekavereiden kanssa toimeen. Nyt Kane on ottanut itse asiaan kantaa. Hän sanoo, ettei ole enää viime vuosien aikana hölmöillyt.
[readmore from=”suomalaiset”]
– Emme puhu tässä kohtaa viime viikosta tai viime kuukausista. Puhumme vuosien takaisista asioista. Olen kasvanut sen jälkeen paljon ja luulen, että olen myös näyttänyt sen viimeisen kahden tai kolmen vuoden aikana, Kane sanoi uutistoimisto AP:lle.
– Se on jotain, minkä olen jättänyt jo taakseni, Kane jatkoi.
San Jose Sharks oli tehnyt taustatyönsä kunnolla ennen hankintaa.
– Meidän joukkueen pelaajat olivat hyvin tietoisia (Kanen maineesta) ja Kane itse myöntää muuttuneensa viime vuosina. Hän on nyt 26-vuotias ja hän haluaa olla dominoiva pelaaja tässä liigassa. En ole ihan varma, että oliko kukaan meistä mikään enkeli 20 tai 21-vuotiaana, Sharksin GM Doug Wilson sanoi maanantaina.
Kane on maineensa vanki, mutta osaa edelleen pelata. Kane on iskenyt tällä kaudella jo 20 maalia ja 40 tehopistettä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aleksandr Ovetškinille uusi sopimus
- Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- NHL:ssä paljastui kiero offer sheet -tarjous – ”Likainen temppu”
- Patrik Laineen tilanne sai uuden käänteen NHL:ssä
- Jymysiirto NHL:ssä – tässä Edmontonin uusi ykkösvahti
- Nyt se tapahtui – Darnell Nurse kaupattiin NHL:ssä!
- Yllätyssiirto: NHL:n huippuseura nappasi Ville Heinolan!
- Jättikäänne NHL:ssä – John Carlson jätti Carolinan ja hyppäsi kilpailijan leiriin
- Kasperi Kapasen NHL-seura selvisi – tuplapalkka kouraan!
- Floridan mestarivahti Sergei Bobrovski, 37, vaihtaa seuraa – hurja vuosipalkka
- Dallas Stars hylkäsi suomalaistaiturin – NHL-ura vaakalaudalla
- Florida jysäytti kaupan NHL:ssä: maalivahtiosasto muuttuu täysin
- Floridan mestarivahti Sergei Bobrovski, 37, vaihtaa seuraa – hurja vuosipalkka
- Dallas ja Nashville pelaajakaupoilla – Stars luopuu taiturihyökkääjästään
- Minnesota Wildilta raju ratkaisu – kaksi 1000 NHL-pelin tehomiestä pihalle
- Joonas Korpisalo treidattiin NHL:ssä – toiseen suuntaan suomalaishyökkääjä
- Matias Maccelli ulos – Toronto teki rajun ratkaisun
- Jättitreidi: Tässä on Florida Panthersin uusi tähtimaalivahti
- TSN: Eetu Luostarisen jättiratkaisu voi tulla jo lähipäivinä
- Radko Gudas kaupattiin NHL:ssä – palaa tuttuun seuraan