|New York| Nuorten MM-kullan 2016 Suomelle ratkaissut Kasperi Kapanen saavutti torstaina yhden merkkipaalun. Hän pääsi pelaamaan Madison Square Gardenissa, joka lienee halleista maailman kuuluisin.

– Eka matsi täällä oli ikimuistoinen, varsinkin kun pelattiin joukkueena hyvin. Varmasti tulen muistamaan ikuisuuden tämän matsin.

[readmore from=”haastattelut”]

Torstaisen ottelun toisessa erässä Rangers-pelaajan maila kolahti (tahattoman oloisesti) Kapasta päin näköä. Ottelun jälkeen legendaarisen hallin pukukopissa jutteli pelaaja, jonka nenänvartta komisti tuore ruhje.

– No, välillä tällaista sattuu, ei siinä käynyt mitään pahempaa. Huoltaja laittoi ruhjeeseen vähän liimaa, ja sitten vaan takaisin kentälle.

Vain hetki tapahtuneen jälkeen Kapanen oli jo askissa pelaamassa alivoimaa. New Yorkin illassa Kapanen pelasi samassa ketjussa pääosin Dominic Mooren ja maanmies Leo Komarovin kanssa.

– Ketjuna pelasimme ihan kohtuullisen hyvän pelin. Saatiin pidettyä kiekkoa vastustajan päässä, mutta parannettavaakin jäi.

– Komarovin kanssa olemme tosi hyviä kavereita. Hän osaa neuvoa minua, ja jos vaan pystyn, yritän neuvoa häntäkin. Ihan hyvä kemia on toistaiseksi ollut, toivottavasti pysymme samassa kentässä, sanoi Kapanen.

Kuluvalla kaudella Kapanen on pelannut 10 NHL-ottelua (3+0) ja 28 AHL-ottelua Toronto Marliesissa (12+12=24).

Haastattelu: Pasi Tuominen, New York