Moni seura jahtaa jättimäistä ruotsalaisvahtia – Philadelphian ja Buffalon välillä kahden maalivahdin kauppa?

Buffalo Newsin toimittaja Mike Harrington kertoi aiemmin tällä viikolla useiden NHL-seurojen monitoroivan ruotsalaisvahti Robin Lehnerin tilannetta.
Buffalossa eläteltiin toivoja siitä, josko tämä olisi se vuosi, kun Sabres palaa toden teolla takaisin NHL-kartalle, mutta näin ei ole käynyt. Itse asiassa seura on jämähtänyt koko runkosarjan viimeiselle sijalle ja pudotuspelipaikka on jo nyt lähes mahdoton saavutettava.
Viime kauden päätteeksi sekä GM:ää että päävalmentajaa vaihtanut Sabres on siis tehnyt toimiston ja vaihtopenkin puolella kaiken mahdollisen; nyt onkin aika kääntää katseet pelaajamarkkinoille.
Aivan viime aikoina Pohjois-Amerikassa on kiertänyt vankkoja huhuja, joiden mukaan Sabres on valmis luopumaan jokaisesta muusta pelaajastaan, paitsi Jack Eichelista.
Toisin sanoen muun muassa Ryan O’Reillyn ja Rasmus Ristolaisen kaltaiset nimet saattavat olla kaupan, mikäli hinta on oikea.
Kaupan ovat myös maalivahdit Robin Lehner ja Chad Johnson. Etenkin jättimäinen Lehner, jolla on pituutta 192 senttiä ja painoa hulppeat 111 kiloa, on herättänyt kiinnostusta laajasti.
Yksi kiinnostuneista seuroista on Philadelphia Flyers. Kokenut Brian Elliott, joka saapui seuraan kesällä, on ollut erinomainen, mutta todella ailahtelevasta Michal Neuvirthista ei ole ollut tarjoamaan hänelle tukea. Kun samaan aikaan Anthony Stolarzin loukkaantumisvaikeudet ovat jatkuneet, Elliott on joutunut pahasti ylityöllistetyksi.
Kaiken tämän myötä Flyers on siis päätynyt tutkimaan maalivahtimarkkinoita ja TSN:n toimittaja Shawn Simpson kehottikin Twitter-tilillään tarkkailemaan tilannetta; toisin sanoen jotain konkreettista saattaa olla tapahtumassa.
Kaupassa toiseen suuntaan olisi liikkumassa mitä todennäköisimmin Neuvirth, ainakin yhtenä vaihtokappaleena, sillä Flyers ei tee mitään kolmella maalivahdilla.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Buffalo-valmentaja ajoi kolarin päihtyneenä – kyydissä kolme lasta
- The Athletic: Carter Hart tekemässä NHL-sopimuksen!
- Chicago jysäytti jättidiilin!
- Kausiennakko 2025-26: Utah Mammoth
- Buffalo Sabres on kokenut kirvelevän suomalaistakaiskun
- Elliotte Friedmanilta kutkuttava kommentti Kirill Kaprizovin tilanteesta
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- New York Rangers testaa maajoukkuepakkia
- Yli 700 NHL-ottelun veteraani siirtyy Eurooppaan – tässä uusi joukkue
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- Yllätysdiili: Alexandar Georgiev löysi uuden NHL-seuran!
- IL: Rasmus Ristolainen paljastaa vihdoin sitkeästi piinanneen vammansa – ”Leikattu kahdesti”
- Matias Maccellista yllättävä arvio – tässä mahdolliset tutkaparit Torontossa
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- Chicago jysäytti jättidiilin!
- Elliotte Friedmanilta kutkuttava kommentti Kirill Kaprizovin tilanteesta
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!
- New York Rangers testaa maajoukkuepakkia
- Kausiennakko 2025-26: Anaheim Ducks