Suomalaiskaksikko tykitti uskomattomat tehot! – Duon toinen osapuoli sai kyseenalaista kuittia päävalmentajalta
Kuva: Juha Tamminen
Carolina Hurricanesin AHL-seura Charlotte Checkersissä kiekkoilevat Aleksi Saarela ja Janne Kuokkanen olivat viime yön kamppailussa Belleville Senatorsia vastaan todellisessa ilmiliekissä.
Checkers voitti kamppailun lukemin 4-2. Saarela vastasi joukkueensa kahdesta maalista ja Kuokkanen yhdestä. Lisäksi Kuokkanen keräsi tililleen käsittämättömät kolme syöttöpistettä, joten hän oli mukana joukkueensa jokaisessa maalissa.
[readmore from=”suomalaiset”]
Ottelun jälkeen suomalaisia kehuttiin kilpaa, mutta Saarelan osalta mukaan mahtui omalla tavallaan myös paljon negatiivisuutta.
Nimittäin seuran päävalmentajana toimiva Mike Vellucci antoi omat kommenttinsa Saarelan pelaamisesta. Viime yön tekemisessä ei ollut mitään vikaa, mutta kommentit menneistä peleistä eivät olleet käytännössä millään tavalla positiivisia.
– Me olemme aina tienneet, että hänellä on hyvä laukaus, mutta nyt hän pääsee käyttämään sitä. Ennen hän ei päässyt, sillä hän ei vielä ahkeroinut, kilpaillut muita vastaan ja luistellut tarpeeksi. Tänään hän päihitti puolustajia, mikä oli hänen pelinsä kannalta tärkein asia, Vellucci kertoi Checkersin verkkosivuilla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kevin Lankinen ja Ville Husso ehdolla NHL-palkinnon saajaksi
- MTV Urheilu: HPK:n tähtimaalivahti Kim Saarinen lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Brady Tkachuk siirtohuhujen keskellä – ”Vakavasti otettavia keskusteluja”
- Patrick Kanen hölmöily maksoi playoff-paikan? ”Kamalin tunne urallani”
- IS: Suomen NHL-lahjakkuus haluaa MM-kisoihin -soittoa ei ole tullut
- NHL:n suomalaisvahdilta huima temppu kovassa paikassa!
- Huippujoukkueet kohtaavat heti – tässä NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari!
- Colorado Avalanche: karu takaisku
- Paljastus Aleksandr Ovetshkinin tulokaskaudesta – ex-valmentaja: ”Sitä oli herkullista katsella”
- Toronto Maple Leafs tekemässä mielenkiintoisen kaappauksen – tässä uusi päävalmentaja?
- Huippujoukkueet kohtaavat heti – tässä NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari!
- Colorado Avalanche: karu takaisku
- Riskihankinta! Uusi paljastus Peter DeBoerin tuoreesta sopimuksesta – ”Järjetöntä”
- NHL:ssä karu onnettomuus – Jon Cooper: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Patrick Kanen hölmöily maksoi playoff-paikan? ”Kamalin tunne urallani”
- Superlupaus iski heti – jatkoaikamaali toi Flyersille elintärkeän voiton: ”Rakastan tätä poikaa”
- Toronto Maple Leafs tekemässä mielenkiintoisen kaappauksen – tässä uusi päävalmentaja?
- Brady Tkachuk siirtohuhujen keskellä – ”Vakavasti otettavia keskusteluja”
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- IS: Suomen NHL-lahjakkuus haluaa MM-kisoihin -soittoa ei ole tullut