Velikullat Teemu Selänne ja Paul Kariya jälleen vauhdissa tunteikkaassa seremoniassa – ”Minä olen parempi kuski”

Siitä on jo vierähtänyt tovi, kun Teemu Selänne ja Paul Kariya saivat kutsun Hockey Hall of Fameen, jonne entinen tutkapari pääsi enemmän kuin sopivasti yhdessä.
Kyseinen seremonia suoritettiin jääkiekon mekassa, Torontossa, mutta viime yönä olikin vuorossa sitten molempien entinen koti, Anaheim Ducksin Honda Center.
Seura nimittäin halusi kunnioittaa kaksikon pääsyä Hall of Fameen pitämällä heille oman seremoniansa ennen viime yön kamppailua. Tapahtumassa nähtiin muun muassa omistajien sekä luonnollisesti Teemun ja Paulin puheet.
– Se oli aivan loistava tapa päättää fantastinen puolitoistaviikkoinen. Tämä oli meille molemmille unohtumatonta aikaa. Kun sain viettää sen Teemun ja hänen perheensä kanssa, se oli kuin kirsikka kakun päällä. Tulen aina muistamaan tämän, Kariya herkisteli seremonian jälkeen.
Seremoniassa Selänne ja Kariya olivat jälleen kuin velikullat, sillä he piikittelivät toisilleen herttaiseen tapaan. Kariya muun muassa kutsui itseään paremmaksi kuskiksi, kuin Teemu.
Voit katsoa seremoniasta videon tämän linkin kautta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- St. Louis Blues kiinnitti Ilveksestä tutun maalivahdin
- NHL:ssä kaksi välimieskäsittelyä seurojen aloitteesta
- IL: Mikael Granlund kommentoi seurasiirtoaan – tästä syystä valitsi Anaheimin
- Kaapo Kakosta uutta tietoa!
- NHL-mörkö löi rahoiksi – 8,35 miljoonan dollarin tilipussi!
- No nyt! Marc-André Fleurya houkutellaan palaamaan eläkkeeltä NHL:ään
- 28-vuotias NHL-hyökkääjä päättää pelaajauransa: ”Nyt on aika uudelle luvulle”
- Washington Capitals kiinnitti entisen ykköskierroksen varauksen
- San Jose Sharks nappasi siirtolistalta yli tuhannen NHL-ottelun Stanley Cup -voittajan
- Carolina-tähti vaihtaa maisemaa NHL:ssä!