Rasmus Ristolaisen mahdollisuudet päästä ensimmäistä kertaa urallaan NHL:n pudotuspeleihin kohenivat huomattavasti lauantain vastaisen yön NHL-kierroksella Philadelphia Flyersin napattua elintärkeän 4-1-vierasvoiton New York Islandersista.

Voittonsa myötä Flyers nousi tasapisteisiin idän viimeistä pudotuspelipaikkaa hallussaan pitävän Ottawa Senatorsin kanssa. Flyers näytti jo menettäneen pudotuspelimahdollisuutensa, mutta olympiatauon jälkeen Buffalo Sabresin jälkeen toiseksi eniten pisteitä NHL:ssä kerännyt nippu on kuin varkain jälleen mukana taistelussa playoff-paikoista.

Moneypuck-sivuston mukaan Flyersin pudotuspelitodennäköisyys on Islanders-voiton jälkeen 25,4-prosenttinen, joten taistelu jatkuu silti kiivaana. Samoista sijoista kamppailevalle Islandersille tappio oli jo kolmas peräkkäinen.

13 kautta NHL:ssä pelanneen Ristolaisen mahdollisuudet uran ensimmäisiin pudotuspeleihin ovat täten edelleen elossa. Alkukauden sivussa ollut ja sittemmin isoon rooliin Flyers-pakistossa noussut 31-vuotias puolustaja on pelannut kuluvalla kaudella 39 ottelua tehoin 1+10=11.

Idän kahdesta viimeisestä pudotuspelipaikasta kamppaileva neliko Islanders, Senators, Flyers ja Detroit Red Wings on nyt pisteen sisällä toisistaan. Islandersilla pisteitä on 89, muilla 88. Flyersilla on vielä kuusi runkosarjaottelua pelaamattta.

LUE MYÖS: