Kuka haluaa merkata Erik Karlssonin?! – Katso ratkiriemukas video viime yöltä
Kuva: Getty Images
Harvoin kun sitä näkee jääkiekkoa koskevan videon, nauraa sitä oikeasti yksinään työpöydän ääressä ääneen. Näin kuitenkin tapahtui, kiitos Drew Doughtyn, Dustin Brownin, Anze Kopitarin sekä Erik Karlssonin.
Nelikko nimittäin pelasi viime yönä samassa kamppailussa, kun vastakkain olivat kotijoukkue Ottawa Senators sekä vieraaksi saapunut Los Angeles Kings.
Kamppailu oli tiukka alusta lähtien, eikä siinä nähty kertaakaan yhtä maalia isompaa johtoasemaa. Ottelun varsinainen peliaika päättyi nimittäin lopulta 2-2-tasapeliin.
Ensimmäisistä maaleista vastasivat puolustajat, sillä sekä Alec Martinez että Dion Phaneuf onnistuivat heiluttamaan maaliverkkoja. Tämän jälkeen oli Nate Thompsonin ja Adrian Kempen vuorot.
Ottelun jatkoajan alussa nähtiinkin sitten todellinen huumoripläjäys, jossa asianomaiset olivat juuri jutun alussa ollut nelikko.
Kaikki alkoi, kun Doughty alkoi kyselemään aloituksessa muulta joukkueelta, eli siis Kopitarilta ja Brownilta, että kuka merkkaa Erik Karlssonin. Ensiksi kunniasta kieltäytyi Kopitar, sitten Doughty.
Tämä tarkoitti sitä, että ruotsalaistähden vartiointi olisi jäänyt Brownin harteille. Yhdysvaltalaishyökkääjä katsoi tässä vaiheessa joukkuekavereitaan hölmistyneenä, pyöritteli päätään ja huusi sen perään jotakin.
Tässä vaiheessa tunnelma kentällä oli hilpeä, sillä sekä Doughtyn että Karlssonin naamoilla paistoivat leveät hymyt.
Jos ei siis muuta, niin ainakin videosta tuli niin pirun hyvälle tuulelle. Voit katsoa sen alta!
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!

- Kauppaako Carolina mestaripakkinsa? ”Kannattaa pitää silmällä”
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä