Raanta jätti valtavat saappaat korvaajalleen – ”Kun katsot kakkosvahtejamme, voittoprosentti erinomainen”

Kuva: Getty Images
New York Rangers on viime vuosina joutunut tekemään melkoisia uhrauksia ykkösmaalivahtinsa Henrik Lundqvistin vuoksi.
Ensiksi nimittäin kausina 2013-15 ruotsalaisvahdin asemaa alkoi uhata vasta 26-vuotiaana NHL-debyyttinsä tehnyt Cam Talbot. Hän esiintyi erinomaisesti Rangers-maalilla aina mahdollisuuden saatuaan ja esimerkiksi hänen torjuntaprosentti, kuten myös päästettyjen maalien keskiarvo, oli tuona aikana Lundqvistia parempi.
Talbot kasvoi siis saappaistaan yli ja kesällä 2015, NHL:n varaustilaisuudessa, Rangers kauppasi hänet Edmonton Oilersiin. Siellä hän on noussut yhdeksi NHL:n kärkivahdeista ja esimerkiksi viime kaudella hän olisi monien papereissa ansainnut Vezina-ehdokkuuden.
Korvaaja löytyi kuitenkin nopeasti, sillä vain tunti NHL Draftin jälkeen Rangers ilmoitti hankkineensa Antti Raannan Chicago Blackhawksista. Illinoislaisseurassa sivuraiteille ajautuneelle Raannalle, jonka edelle kiilasi ”oman kylän poika” Scott Darling, siirto Manhattanille tarjosi uuden mahdollisuuden.
Tähän Raanta myös tarttui kahden seurassa viettämänsä kauden aikana kiinni ja jälleen kerran tarina oli sama – suomalaisvahti päihitti molempina kausinaan Lundqvistin sekä torjuntaprosentilla että päästettyjen maalien keskiarvolla mitattuna ja kasvoi yli saappaistaan.
Niinpä Raanta treidattiin menneenä kesänä Arizona Coyotesiin, johon hänet hankittiin Calgaryyn kaupatun Mike Smithin tilalle uudeksi ykkösvahdiksi.
New York Rangers alkaakin olla – kiitos Talbotin ja Raannan – melkoinen painekattila kakkosvahdille. Nyt tuossa kattilassa pomppii kokenut tshekkivahti Ondrej Pavelec, jonka tekemisessä on vielä paljon parannettavaa.
Manhattanilaisten päävalmentajana toimiva Alain Vigneault tiedostaakin Pavelecin, jonka torjuntatilastot kahdesta pelistä ovat 86,00/3.75, haastavan aseman, mutta samalla uskoo uuteen suojattiinsa.
[readmore from=”suomalaiset”]
– Jos katsot kakkosvahtejamme ja heidän tilastojaan sinä aikana, kun minä olen ollut täällä, heidän voittoprosenttinsa on ollut erinomainen, Vigneault kommentoi Sporting Newsille.
– Olen todella luottavainen (Pavelecin suhteen). Hän on tehnyt todella kovasti hommia ja viettänyt erityisen paljon ylimääräistä aikaa maalivahtivalmentajamme Benoit Allairen kanssa.
Sitä kakkosvahdin erinomaisuutta, ja Vigneaultin mainitsemaa korkeaa voittoprosenttia, New Yorkin suunnalla todella myös tarvitaan, sillä joukkue on onnistunut voittamaan kauden kuudesta ensimmäisestä ottelustaan ainoastaan yhden ja Lundqvistin torjuntatilastot ovat olleet vain keskitasoa (91,40/2.82).
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Näin voit voittaa itsellesi NHL26-videopelin!
- Patrik Laineen tilanteesta uusi paljastus
- Kriisi kytee Torontossa: Valmentaja haukkui tähtiketjunsa – ”Olen kyllästynyt siihen”
- Ismo Lehkonen lataa hurjan ennustuksen Floridasta: ”Jäävät selkeästi ulos pudotuspeleistä”
- Brad Marchand palasi Bostoniin: murtui kyyneliin – vertaili Bruinsia ja Panthersia
- Matthew Schaefer teki uskomattoman tempun NHL:ssä!
- Kasperi Kapanen loukkaantui – nyt tipahti synkkiä uutisia
- Surkea tieto: Patrik Laine pitkään sivussa!
- Ukko-Pekka Luukkonen: AHL-komennus!
- Raju väite: NY Rangers tarjosi Artemi Panarinille naurettavaa sopimusta – pakit tuli
- Raju väite: NY Rangers tarjosi Artemi Panarinille naurettavaa sopimusta – pakit tuli
- Karu uutinen: Mark Stone pitkään sivussa
- Buffalo Sabresin tähtihyökkääjä lähtökuopissa – vaatii jättimäistä vuosipalkkaa
- Surkea tieto: Patrik Laine pitkään sivussa!
- Kriisi kytee Torontossa: Valmentaja haukkui tähtiketjunsa – ”Olen kyllästynyt siihen”
- Ismo Lehkonen lataa hurjan ennustuksen Floridasta: ”Jäävät selkeästi ulos pudotuspeleistä”
- Patrik Laineen vammasta uutta tietoa – sairausloma jatkuu
- NHL:n maalipörssin kärkinimi: Kahdeksan vuoden sopimustarjous pöydällä
- Buffalo-legendalta suoraa puhetta – haukkuu Sabresin GM:n pystyyn: ”Hänen täytyy olla…”
- Ukko-Pekka Luukkonen: AHL-komennus!