Kekäläiseltä suomalaisille erinomainen uutinen – farmikomennus ei koskaan johtunut huonoista otteista
Kuva: Getty Images
Puolustaja Markus Nutivaara teki viime kaudella kovan tempun, kun hän murtautui Columbus Blue Jacketsin pelaavaan kokoonpanoon.
23-vuotias suomalainen pelasi Blue Jacketsin riveissä kaiken kaikkiaan 66 runkosarjaottelua tehoin 2+5. Nuorukainen pelasi otteluissa keskiarvolta 13:13 minuuttia.
Tämän kauden alussa ei kuitenkaan koettu vastaavaa, sillä Blue Jacketsin GM:nä toimiva Jarmo Kekäläinen passitti suomalaisen farmiseura Lake Erie Monstersin riveihin ennen NHL-kauden alkua.
Nyt Ohiosta on kuulunut kuitenkin mahtavia uutisia, sillä Nutivaara on nostettu Blue Jacketsin pelaavaan miehistöön.
[readmore from=”suomalaiset”]
– Markus Nutivaara näytti nopealta ja liukkaalta, minkä lisäksi hänen syöttönsä olivat teräviä ja tarkkoja. Nyt kolmen AHL-ottelun jälkeen hän on todistanut jälleen kuuluvansa Blue Jacketsin puolustukseen, toimittaja Aaron Portzline kirjaili The Athleticin sivuilla.
Nutivaara joutui kesällä leikkauspöydälle, sillä hänen lonkkansa vaati operaation. Leikkauksen paranteluun meni lopulta kolme kuukautta, mistä syystä Blue Jackets kokikin suomalaisen hyötyvän AHL-otteluista.
– Joskus kavereita lähetetään farmiin heidän pelinsä vuoksi, mutta tässä ei ollut kyse siitä. Hänen piti saada pelejä alleen ja mielestäni on suoriutunut erinomaisesti, Blue Jacketsin apulais-GM Bill Zito kertoi.
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Florida Panthersille jättimäinen takaisku!
- Karu paljastus Elias Petterssonin tilanteesta
- NHL-supertähti torppasi siirron Dallasiin – puhuu nyt suoraan: ”Luulen kaikkien tietävän”
- Jättipaljastus: Sergei Bobrovski oli valmis hyväksymään Floridan sopimustarjouksen – yksi ehto muutti kaiken
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan