Pekka Rinne ilmiömäisessä vireessä Dallas-voitossa – ”Voi. Herran. Jumala. Pekka. Rinne”
Nashville Predators otti toisen perättäisen voittonsa, kun se kaatoi vieraakseen saapuneen Dallas Starsin.
Tennesseeläisnippu avasi kautensa kahdella tappiolla, mutta kauden kolmannessa pelissä, joka oli samalla joukkueen kotiavaus, se kaatoi todella dramaattisten vaiheiden päätteeksi Philadelphia Flyersin 6-5 ja sitä kautta reippaasti uskoa omaan tekemiseensä.
Se näkyi myös ottelussa Starsia vastaan, sillä kahden ensimmäisen ottelun heikot otteet olivat vain muisto menneestä.
Avausmaalista vastasi kuitenkin vierasjoukkue. Pekka Rinteelle vihellettiin kaksiminuuttinen pelin viivyttämisestä ja Starsin Jamie Benn hyödynsi tämän, ohitettuaan suomalaisvahdin lähietäisyydeltä.
Ottelun toisessa erässä vasta toista NHL-otteluaan pelannut puolustaja Samuel Girard, joka teki ottelussa pisteet 1+1, iski kuitenkin NHL-uransa avausmaalillaan isännät tasoihin aikaan 23:27. Muutamaa minuuttia myöhemmin tuli lisää, kun Filip Forsberg vei Predatorsin ensimmäistä kertaa johtoon, ylivoimaosumallaan.
Toisessa erässä ei Forsbergin osuman jälkeen nähty lisämaaleja ja jännitys tiivistyi aina aivan ottelun viime minuuteille. Lopulta kotiyleisö sai huokaista helpotuksesta, kun kovaan vireeseen äitynyt Forsberg syötti ja maanmies Viktor Arvidsson iski taululle 3-1-maalin.
Lopulta Predators teki vielä yhden osuman tyhjiin, josta vastasi tehot 1+1 tehnyt PK Subban.
Ottelun suurin sankari löytyi kuitenkin kotijoukkueen tolppien välistä, Rinteen muodossa. Kokenut suomalaisvahti oli jo kahdessa ensimmäisessä startissaan hyvä, vaikka selän taakse menikin yhteensä yhdeksän kiekkoa, mutta Starsia vastaan hän oli loistava.
34-vuotias Rinne, joka torjui 30 laukausta ja valittiin ottelun kolmostähdeksi, keräsikin huiman määrän kehuja esityksistään Twitterin puolella.
”Voi. Herran. Jumala. Pekka. Rinne”
”Missä vaiheessa Rinne muuttuu Läntisen konferenssin pudotuspelien Pekka Rinteestä Stanley Cup -finaalien Pekka Rinteeksi?”
”Lisähuomiona, Pekka Rinne on hel**tin hyvä.”
”Pekka Rinne: 30 torjuntaa, 1 päästetty maali, 96,80 torjuntaprosentti.”
”Pekka Rinteelle pitäisi pystyttää patsas Bridgestone (Arenan) eteen. Kukaan ei edusta paremmin Predsiä ja Nashvilleä.”
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”
- NHL:ssä historiallinen nousu – Winnipeg Jets teki käsittämättömän tempun
- Miro Heiskanen loukkaantui – Dallasilta huolestuttavia uutisia
- Karu kohtalo – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Karu käänne: avausmaalinsa tehnyt Suomen NHL-lupaus sivuun – nyt puhuu päävalmentaja
- Vegasin mestaripuolustajalle uusi mahdollisuus NHL:ssä – sopimus julki!
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”
- Miro Heiskanen loukkaantui – Dallasilta huolestuttavia uutisia
- NHL:ssä historiallinen nousu – Winnipeg Jets teki käsittämättömän tempun
- Vegasin mestaripuolustajalle uusi mahdollisuus NHL:ssä – sopimus julki!
- Karu kohtalo – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Mike Babcock heitti 49 miljoonan taalan flopin katsomoon – raju ripitys median edessä