Superlupauksen NHL-ura tyssäsi jälleen kerran heti alkuunsa – jo kolmas jättimäinen pettymys peräjälkeen

Kesä 2015 oli todellisten superlupausten juhlaa. Kun kyseisen vuoden varaustilaisuus järjestettiin, kisasivat ykkösvarauksen tittelistä kaksi todellista talenttia, Connor McDavid sekä Jack Eichel.
Kun h-hetki koitti, päätti Oilers varata ykkösvuorollaan McDavidin. Se ei ole myöskään katunut päätöstään, sillä kanadalaisnuorukainen voitti viime kaudella NHL:n pistepörssin sekä arvokkaimmalle pelaajalle jaettavan Hart Memorial Trophyn.
Tämä tarkoitti samalla sitä, että Sabresin laariin satoi lopulta toinen huippulupaus, Jack Eichel.
Kolmantena varanneella Arizona Coyotesilla oli sen sijaan valinnanvaraa, sillä yllämainitun kaksikon jälkeen oli jo huomattavasti tasaisempaa. Se päätti kuitenkin valita kolmosvuorollaan OHL-seura Erie Ottersissa pelanneen Dylan Stromen.
[readmore from=”suomalaiset”]
Siinä missä McDavid ja Eichel ovat nousseet NHL-seuroissaan ratkaisijoiden rooliin, on Strome pelannut Coyotesin paidassa ainoastaan yhdeksän ottelua, joista kaksi on tullut tällä kaudella. Lisää ei myöskään ole hetkeen tulossa, sillä Coyotes on päättänyt lähettää Stromen AHL-seuran puolelle.
Kyseessä on siis jo kolmas kausi, kun Strome on joutunut kokemaan jättimäisen pettymyksen. Tällä kertaa erottava tekijä on kuitenkin se, että häntä ei tarvinnut lähettää juniorijoukkueen riveihin, joten hänet voidaan kutsua takaisin NHL:ään hetkenä minä hyvänsä.
Kesän 2015 varaustilaisuuden viiden kärkivarauksen joukkoon kuuluivat myös Mitch Marner sekä Noah Hanifin. Vain aika näyttää oliko Strome Coyotesin kannalta hukkaan heitetty varaus, vai todellinen tulevaisuuden tähtipelaaja.
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Kahdella NHL-pelaajalla varustettu Latvia kirjoitti MM-historiaa – USA romahti ulos mitaleilta
- Toimittaja: Jesse Puljujärvelle käymässä karu kohtalo NHL:ssä
- Onko tässä NHL-kauden kovin ryöstötreidi? Vegas sai hirmuvahvistuksen pilkkahintaan
- Dallas Stars hengittää jo niskaan – saavat kuudenteen otteluun valtavan vahvistuksen
- Kanadan NHL-tähti sortui MM-kisoissa alhaiseen tekoon – Lasse Kukkoselta suorat sanat C Moren studiossa: ”Tuo on nolo tilanne”
- Tässä on neljä uutta ehdokasta Columbuksen päävalmentajaksi – mukana venäläinen jokerikortti
- Näin Teuvo Teräväinen kommentoi vaikeaa NHL-kauttaan: ”Mikään ei mennyt niin kuin olisin halunnut”
- Raju arvio: Supertähden jättisopimus tuhosi Kyle Dubasin ja Toronton? ”Yksi suurimmista virheistä”
- Carolina Hurricanes tekemässä jättihankinnan NHL:n kesämarkkinoilta? ”Heillä ei ole ollut sellaista Brind’Amourin aikana”
- NHL-toimittaja: Tällainen on Patrick Kanen seuraava sopimus – palkkaan jättimäinen pudotus
- Carolina Hurricanes tekemässä jättihankinnan NHL:n kesämarkkinoilta? ”Heillä ei ole ollut sellaista Brind’Amourin aikana”
- David Pastrnak sanoi suoran mielipiteensä Kari Jalosesta
- Yllätyssiirto! Coloradon suomalainen NHL-hyökkääjä löysi uuden joukkueen
- Toimittaja: Jesse Puljujärvelle käymässä karu kohtalo NHL:ssä
- NHL-toimittaja: Tällainen on Patrick Kanen seuraava sopimus – palkkaan jättimäinen pudotus
- Sopimus julki! Dallas Starsin suomalaispelaaja vaihtaa maisemaa
- Raju arvio: Supertähden jättisopimus tuhosi Kyle Dubasin ja Toronton? ”Yksi suurimmista virheistä”
- Kyle Dubasin kohu paisuu – nyt NHLPA on aloittanut oman tutkinnan agenttisotkusta
- Dallas Stars hengittää jo niskaan – saavat kuudenteen otteluun valtavan vahvistuksen
- Onko tässä NHL-kauden kovin ryöstötreidi? Vegas sai hirmuvahvistuksen pilkkahintaan