Washingtonin tähtivahti Patrik Laineesta – ”Ampuu kiekkoa kuin Ovi, tulee aiheuttamaan meille painajaisia”
Kuva: Getty Images
NHL-urallaan muun muassa Vezina Trophyn voittanut Braden Holtby on tottunut päivittäisissä rutiineissaan ”hyppimään” Alexander Ovechkinin laukausten tielle.
Patrik Laine ei ole vielä välttämättä tehnyt NHL-uransa aikana Holtbylle maalia, mutta sana suomalaisen uskomattomasta laukauksesta on kiirinyt myös kanadalaisvahdin korviin.
Itse asiassa Holtby on joutunut jo pysäyttämään Laineen laukauksen viisi kertaa. Tämä tapahtui viime vuoden marraskuussa, kun Jetsin suomalaishyökkääjä laittoi joukkueiden keskinäisessä kohtaamisessa Holtbyn hikoilemaan oikein urakalla.
Ja sitten oli tietenkin NHL:n tähdistöviikonloppu, jossa Holtby pääsi todistamaan Laineen sijoittumista kakkoseksi laukauskisassa, häviten vain monesterilämäristään tunnetulle Shea Weberille.
[readmore from=”suomalaiset”]
– Hän ampuu kiekko kuin Ovi. Hän tulee siis olemaan vaarallinen todella pitkään ja aiheuttamaan meille (maalivahdeille) painajaisia, Holtby kertoo Winnipeg Sunin mukaan.
Niin, itse asiassa Laineen kutia pidetään jopa Ovechkinin vastaavaa parempana, mutta joka tapauksessa Holtby pystyy nojaamaan kokemuksensa syvään rintaääneen, kun hän puhuu suomalaisen laukauksesta.
Toisaalta Laineen laukausta ei vielä kannata nostaa Ovechkinin vastaavan edelle. Se nimittäin voitaneen tehdä hieman myöhemminkin, vaikka sitten, kun myös 19-vuotias Jets-tähti on iskenyt NHL:ssä sen reippaat 500 maalia.
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Florida Panthersille jättimäinen takaisku!
- Karu paljastus Elias Petterssonin tilanteesta
- NHL-supertähti torppasi siirron Dallasiin – puhuu nyt suoraan: ”Luulen kaikkien tietävän”
- Jättipaljastus: Sergei Bobrovski oli valmis hyväksymään Floridan sopimustarjouksen – yksi ehto muutti kaiken
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan