Olli Määtän tilanteessa huikea hyppy parempaan – valtavat vaikeudet vihdoin taakse jäänyttä elämää?
Kuva: Getty Images
Mediajätti The Athletic tutki Pittsburgh Penguinsin Olli Määtän tilastoja kuluvalta harjoituskaudelta ja signaalit osoittavat vahvasti siihen suuntaan, että suomalaispuolustajan ura on takaisin oikeissa uomissa.
Määtälle viime vuodet ovat olleet todella vaikeita. Hän on kärsinyt valtavan määrän vastoinkäymisiä ja ne kaikki ovat liittyneet yksinomaan terveysongelmiin.
Luonnollisesti jatkuva paikkojen rikkoontuminen ei ole voinut olla näkymättä nuoren suomalaisen otteissa ja esimerkiksi viime kevään pudotuspeleissä, jotka tosin päättyivät Stanley Cup -voittoon, hän sai paljon kritiikkiä sekä luistelustaan että pelinopeudestaan.
Ja turha sitä on kiistää, Määtän alku kauteen 2016-17 oli katastrofaalisen heikko, eikä peli lähtenyt runkosarjan aikana oikein missään vaiheessa kulkemaan. Runkosarjan päätteeksi hänellä olikin tilillään 55 ottelua ja vain seitsemän tehopistettä.
Tilannetta ei myöskään auttanut tippaakaan se, että hän mursi kätensä helmikuun puolivälin jälkeen ja pystyi palata takaisin tositoimiin vasta runkosarjan viimeisessä ottelussa.
Ehkä kaikkein kuvaavinta Määtän tilanteelle oli se, että hän ja Trevor Daley, joka siirtyi kesällä Detroit Red Wingsiin, päästivät 60 pelaamaansa minuuttia kohti peräti 6-8 laukausta enemmän omaa maalia kohti kuin muut Penguins-puolustajat. Ylipäätään kaksikko vietti luvattoman ison osan peliajastaan omassa päässä.
Pudotuspeleissä meininki ei juurikaan parantunut, joskin Määttä teki 25 pudotuspeliotteluun tehot 2+6, tehotilaston ollessa +8, ja Penguins voitti mestaruuden tilastojen perusteella pitkälti maalivahtipelin ja vahvan hyökkäyspelin ansiosta.
Toisiaan täydentävä pakkipari
Nyt kuitenkin 23-vuotiaan Määtän osalta tunnelin päässä on melkoisesti valoa, sillä hän on ottanut selkeitä askeleita eteenpäin. Määttä on nimittäin The Athleticin mukaan onnistunut harjoituskaudella kääntämään tilastot päälaelleen. Määttää onkin peluutettu pitkälti Justin Schultzin kanssa ja kaksikon kemiat ovat lähteneet välittömästi toimimaan – itse asiassa ne ovat toimineet aiemminkin, kun heidät on laitettu pelaamaan yhdessä. – Määttä tykkää liikkua sivuttaissuunnassa, estääkseen vastustajan ylivoimahyökkäykset, ja tukeakseen pakkipariaan, toimittaja Jesse Marshall kirjoittaa artikkelissaan, käyttäen asian havainnollistavaa videota hyväkseen (artikkelin sisältö on maksullinen). Edellä mainittu näkyy molemmissa päissä kaukaloa, sillä Määttä tykkää pelata sekä omissa että vastustajan viivassa lähellä Schultzia; sitä kautta kaksikko pystyy pitämään paineen yllä sekä tuottamaan lisää maalintekopaikkoja, ja mitä taas tulee puolustamiseen, ehtii suomalainen nopeasti estämään vastustajien vaarallisten tilanteiden syntymisen. [readmore from=”suomalaiset”] – Juuri tällaista peliä Määtältä halutaan nähdä. Hän havaitsee nopeasti tilanteet ja (liikkumalla lähelle Schultzia) hän erottaa nopeasti kiekollisen pelaajan kiekosta. Toisin sanoen Määttä ohjaa kiekollisen pelaajan sellaiseen paikkaan, pelaten Schultzin kanssa lähekkäin, ettei tällä ole muuta mahdollisuutta kuin luopua kiekosta – toisin sanoen ”dumpata” se päätyyn. – Se kertoo hänen luistelustaan, etäisyyden kontrolloimisesta sekä siitä kokonaisvaltaisesta rauhallisuudesta, jota hän on osoittanut kaukalossa parhaina aikoinaan.NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Utah julkisti ison diilin luottopakkinsa kanssa
- Melkoinen ero rahassa: Columbus ja maalivahti Jet Greaves kaukana toisistaan välimieskäsittelyssä
- Chicago Blackhawks jättivahvistuksen kintereillä – Connor Bedard innostui: ”Mahtava pelaaja”
- Montreal Canadiens julkisti uusia sopimuksia – haaviin ex-NHL-päävalmentaja
- Minnesota Wild haluaa Dylan Larkinin – torppasi toisen tähden siirron seuraan
- New Jerseyn kolminkertainen Stanley Cup -mestari: KHL-sopimus
- The Athletic: Patrik Laineen ympärillä tapahtuu nyt
- NHL-ura on ohi – ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- The Athletic: Eeli Tolvasen tilanteesta tuli uusi tieto
- Kapteenilta tylyä tekstiä Mikko Rantasen visiitistä Carolinassa – ”Suoraan sanottuna”
- NHL-ura on ohi – ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- The Athletic: Patrik Laineen ympärillä tapahtuu nyt
- The Athletic: Eeli Tolvasen tilanteesta tuli uusi tieto
- Kapteenilta tylyä tekstiä Mikko Rantasen visiitistä Carolinassa – ”Suoraan sanottuna”
- Chicago Blackhawks jättivahvistuksen kintereillä – Connor Bedard innostui: ”Mahtava pelaaja”
- Connor Bedard allekirjoitti jättidiilin – nousi NHL:n palkkakuninkaiden joukkoon
- Minnesota Wild haluaa Dylan Larkinin – torppasi toisen tähden siirron seuraan
- New Jerseyn kolminkertainen Stanley Cup -mestari: KHL-sopimus
- Montreal Canadiens julkisti uusia sopimuksia – haaviin ex-NHL-päävalmentaja
- Melkoinen ero rahassa: Columbus ja maalivahti Jet Greaves kaukana toisistaan välimieskäsittelyssä