Kokaiinista kärähtänyt hyökkääjä vapautettiin try outilta – hyökkääjäveteraani saa hyvästellä uransa NHL:ssä?
Kuva: Getty Images
Syksyn alkupuolella saatiin NHL-maailmasta kuulla kummia, sillä veteraanihyökkääjä Ryan Malone yritti kiekkokartalle Minnesota Wildin harjoitusleirin kautta. Malonen kuitenkin kerrottiin kärkkyvän paikkaa eritoten AHL:stä juuri olympialaisten takia.
Nimittäin jos hän onnistuu vakuuttamaan seurajohdon AHL-sopimuksen arvoisesti, on hän siinä samalla oikeutettu taistelemaan paikasta Yhdysvaltojen olympiajoukkueeseen.
Ja niinhän siinä sitten kävi, että Malone vapautettiin tänään try out -sopimuksestaan. Hän jatkaa seuravaaksi AHL-seura Iowa Wildin harjoitusleirille, joka on siis nimensä mukaisesti Minnesota Wildin farmijoukkue.
Jos hän vakuuttaa AHL:n valmennuksen ja tienaa tililleen sopimuksen, on hän tällöin tiukasti kiinni olympiapaikan metsästyksessä. Raportit nimittäin kertovat, että Malone on käynyt jo keskusteluja olympiajoukkueeseen pääsyn suhteen.
[readmore from=”suomalaiset”]
Malonen tilanne on sikäli mielenkiintoinen, että hän ei ole pelannut jääkiekkoa ammatikseen viimeiseen kahteen vuoteen. Hänen edellinen kosketuksensa NHL-kaukaloihin on nimittäin kaudelta 2014-15, kun hän pelasi kuusi ottelua New York Rangersin paidassa.
Samaisella sesongilla yhdysvaltalainen nähtiin myös Rangersin AHL-seura Hartford Wolf Packin riveissä, missä hän pelasi 24 kamppailua tehoin 4+6.
Syynä tähän kaikkeen on hänen kaukalon ulkopuoliset ongelmansa. Kaikki sai alkunsa kauden 2013-14 päätteeksi, kun Tampa Bay Lightning osti hänet ulos sopimuksesta. Pian tämän jälkeen poliisi pysäytti hänet aineiden vaikutuksessa ajamisesta, ja ratsiassa hänen autostaan löytyi 1,3 grammaa kokaiinia.
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Semjon Varlamov yli vuoden sivussa – Patrick Roy paljasti karun syyn
- NHL paljasti World Cupin pelipaikat – turnaus pelataan kolmessa kaupungissa
- Toronton kauppaama hyökkääjä takoo hurjaa tulosta Seattlesta – paljasti nyt syyn lähdölleen
- Tässä NHL:n kauden hitaimmat pelaajat – Patrik Laine mukana listalla
- Washington kiinnitti NHL-supertähden veljen
- Karu takaisku – Leon Draisaitl loukkaantui
- Kaapo Kakko: huipputehot!
- Edmonton teki ison muutoksen maalivahtiosastolleen – Tristan Jarry syrjään!
- Auston Matthewsin kohtelu järkytti Kevin Bieksaa – vertaa Toronton joukkuehenkeä Floridaan
- Juuse Saroksen yksi heikkous puhuttaa – toimittaja arvioi: ”Ei varaa virheisiin”
- Radko Gudas sai pitkän pelikiellon – Auston Matthewsin vamma on vakava
- Tässä on NHL:n nopein mies – kaikkien aikojen ennätys uusiksi
- Edmonton teki ison muutoksen maalivahtiosastolleen – Tristan Jarry syrjään!
- NHL saapuu taas Eurooppaan – ensi kauden Global Series -joukkueet selvillä
- Juuse Saroksen yksi heikkous puhuttaa – toimittaja arvioi: ”Ei varaa virheisiin”
- Tässä NHL:n kauden hitaimmat pelaajat – Patrik Laine mukana listalla
- TV:ssä tänään: Leijonat-puolustajan kauden ensiesiintyminen NHL:ssä
- Auston Matthewsin agentti raivona: ”Naurettavaa ja järjetöntä”
- Brent Burnsin teräsmiesputki hurjassa mitassa – nousi jo kaikkien aikojen kakkoseksi!
- Auston Matthewsin kohtelu järkytti Kevin Bieksaa – vertaa Toronton joukkuehenkeä Floridaan