Montreal Canadiens on ollut umpisurkea – päävalmentajalta rohkaiseva viesti seuran faneille
Montreal Canadiens kohtasi viime yön ottelussaan verivihollisensa, Toronto Maple Leafsin, jolle se hävisi lukemin 4-2.
Kuvio on tullut Canadiensille meneillään olevan harjoituskauden aikana jo turhan tutuksi, sillä se on hävinnyt syksyn kuudesta treenimatsistaan jokaisen. Maalierokin on hurja; 9-25. Se on siis tehnyt ottelua kohden 1,5 maalia ja päästänyt 4,16 osumaa omaan rysäänsä.
Joidenkin papereissa tämä on alkanut soittamaan hälytyskelloja, sillä vaikka kyseessä onkin vasta harjoituskausi, näkee osa ihmisistä tämän todella huolestuttavana merkkinä.
[readmore from=”suomalaiset”]
Seurassa ollaan kuitenkin vankasti sitä mieltä, että asioita on katsottava laajemmalla perspektiivillä, ja harjoituskaudella on myös sukellettava tulosten taakse. Siitä ei kuitenkaan käy kiistäminen, etteikö jatkuva häviäminen olisi vaikuttanut mielialaan.
– On olemassa turhautumista, koska emme ole voittaneet, mutta pitää muistaa, että tässä on kyse isommasta kuvasta. Se ydinryhmä, johon tulemme myös luottamaan, on ollut melko hyvä. Olemme tietenkin hyvin pettyneitä häviämiseen, vaikka se ei vielä merkkaa mitään, päävalmentaja Claude Julien kertoi Toronto Sunille.
Canadiens aloittaa varsinaisen kautensa 5. lokakuuta, kun se matkustaa kauden avausottelussaan Buffalo Sabresin vieraaksi. Canadiens eteni viime keväänä vuoden tauon jälkeen takaisin pudotuspeleihin, mutta se hävisi jo ensimmäisellä kierroksella New York Rangersille otteluvoitoin 4-2.
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”
- NHL:ssä historiallinen nousu – Winnipeg Jets teki käsittämättömän tempun
- Miro Heiskanen loukkaantui – Dallasilta huolestuttavia uutisia
- Karu kohtalo – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Karu käänne: avausmaalinsa tehnyt Suomen NHL-lupaus sivuun – nyt puhuu päävalmentaja
- Vegasin mestaripuolustajalle uusi mahdollisuus NHL:ssä – sopimus julki!
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”
- Miro Heiskanen loukkaantui – Dallasilta huolestuttavia uutisia
- NHL:ssä historiallinen nousu – Winnipeg Jets teki käsittämättömän tempun
- Vegasin mestaripuolustajalle uusi mahdollisuus NHL:ssä – sopimus julki!
- Karu kohtalo – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Mike Babcock heitti 49 miljoonan taalan flopin katsomoon – raju ripitys median edessä