Flamesin puolustajalupaus joutunee pettymään? – Edessä karu paluu arkeen
Kuva: Getty Images
Suomessa manattiin vielä jokunen aika sitä, että maastamme ei ole noussut hetkeen yhtäkään aidosti kovan luokan jääkiekkoilijaa maailman parhaaseen kiekkoliigaan, NHL:ään.
Lupauksia ei juurikaan ollut, mitä nyt silloin tällöin jokin pelaaja livahti NHL:ään astetta korkeammalla varausvuorolla.
Mutta sitten tapahtui jotakin. Sebastian Aho, Jesse Puljujärvi, Patrik Laine sekä Olli Juolevi tulivat ja ihastuttivat NHL-seurat. Aho ja Laine löivät itsensä läpi jo ensimmäisellä kaudellaan ja seuraavaksi ovat tulossa Puljujärvi sekä Juolevi.
Viime kesänä ensimmäisellä kierroksella suomalaisia varattiin NHL:ään jopa kuusi kappaletta, joista ensimmäinen (Miro Heiskanen) meni niinkin korkealla, kuin numerolla kolme.
[readmore from=”suomalaiset”]
Hänen jälkeensä seuraavaa suomalaista saatiin odotella sijaan 16. saakka, kunnes Calgary Flames kuulutti lavalle suomalaispuolustaja Juuso Välimäen. Nyt nuorukainen on antamassa näyttöjä Flamesin harjoitusleirillä, mutta tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että NHL-ura ei ota vielä ensi kaudella tuulta purjeidensa alle.
Välimäen esitykset ovat nimittäin olleet vakuuttavia, mutta vielä tällä hetkellä hänen paikkansa on juniorisarjan puolella. Tätä komppasi myös pitkän linjan jääkiekkotoimittaja, Calgary Heraldin Eric Francis.
– Juuso Välimäen paikka on sinetöity. Hän palaa junioreihin, Francis kertoi tylysti.
Flamesin puolustus on tätä nykyä yksi NHL:n kovimpia, sillä sen TOP4:ssa pelaavat Mark Giordano, Dougie Hamilton, T.J. Brodie sekä Travis Hamonic. Seuran takalinjoilla on tällä hetkellä vapaana enää yksi paikka, minkä uskotaan menevän Mark Jankowskille.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Florida Panthersille jättimäinen takaisku!
- Karu paljastus Elias Petterssonin tilanteesta
- NHL-supertähti torppasi siirron Dallasiin – puhuu nyt suoraan: ”Luulen kaikkien tietävän”
- Jättipaljastus: Sergei Bobrovski oli valmis hyväksymään Floridan sopimustarjouksen – yksi ehto muutti kaiken
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan