Katso KUVA: tshekkiläisseuran paidan takamusta koristaa jo Jagrin nimi ja numero!
Kuva: Getty Images
NHL:ssä vapaiden markkinoiden alku on perinteisesti 1. heinäkuuta, mikä aloittaa samalla Free Agent Frenzyn. Päivä on luonnollisesti yksi NHL-maailman vilkkaimpia, yhdessä draftin ja siirtotakarajan kanssa.
Tänä vuonna kyseinen päivämäärä merkitsi samalla yhden aikakauden loppumista, sillä Florida Panthers tiedotti kyseisenä päivänä, että se ei aio jatkaa tshekkiläislegenda Jaromir Jagrin sopimusta.
Se jätti 45-vuotiaan ikäänkuin tyhjän päälle, missä hän on yhä edelleen. Nimittäin sopimusta ei ole syntynyt, vaikka haluja olisi jatkaa juuri NHL-kaukaloissa. Ottajia kun vain ei ole.
Toki on mahdollista, että hän saa sopimuksen NHL:ään esimerkiksi kauden aikana, mutta tällä hetkellä taalakaukalot näyttävät jäävän Jagrin osalta haaveeksi ennen kauden alkua. Toivossa on kuitenkin hyvä elää.
Jagrin kakkosvaihtoehto onkin seuraavaksi siirtyä Tshekin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, tuttavammin WSN Ligassa, pelaavan HC Kladnon riveihin. Kyseessä on Jagrin kotikaupungin kiekkoylpeys, josta hän myös omistaa suuren osan.
Tähän liittyen Kladno julkaisi Twitter-tilillään mielenkiintoisen kuvan, sillä se esitteli ensi kauden peliunivormunsa. Paidassa komeili itse herra Jagrin nimi ja numero.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!

- Kauppaako Carolina mestaripakkinsa? ”Kannattaa pitää silmällä”
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!