Mikko Koivun naaman edestä pystin vienyt tähti saa pian terveen paperit? – ’Vamma oli myös päässäni’
Kuva: Getty Images
NHL:n viime kesän palkintojenjakotilaisuudessa nähtiin etenkin yksi eriskummallinen juttu, kun Patrice Bergeron voitti NHL:n parhaan puolustavan hyökkääjän palkinnon Mikko Koivun naaman edestä.
Itse asiassa Koivun edelle kiilasi äänestyksessä jopa Ryan Kesler, joten aivan nappiin ei kyseisen palkinnon äänestys tänä vuonna mennyt.
Bergeronin kohtalaisen hankalan kauden taustalla painoi kuitenkin sitkeä ja pitkäaikainen vamma, sillä mies pelasi läpi kauden tyrän kanssa. Nyt kuitenkin vaikuttaa, että mies on kauden alkuun mennessä täydessä tikissä, mikä lupaa loistavia asioita sekä Bruinsille että sen faneille.
– Teen vielä kuntoutuksia, mutta olen harjoitusleiriin mennessä valmiina pelaamaan. Tunnen oloni hyväksi, mutta tässä on vielä joitakin asioita, joita pitää työstää. Kokonaisuudessaan tunnen kuitenkin itseni hyväksi ja on loistava asia päästä jäälle ja kuntosalille, Bergeron kertoi NHL.com:lle.
Bergeron myös avautui siitä, että hänen viime kautensa oli hankala. Mies pelasi alle oman tasonsa etenkin alkukaudesta, mutta kertoi samalla, että se ei ole minkäänlainen tekosyy heikkoihin otteisiin.
– Se oli vaikeaa myös siltä kannalta, että vamma oli myös minun päässäni. Mutta kun pääsin tästä ylitse, ajattelin asian siten, että se tulee olemaan minulla koko vuoden ja minun on turha murehtia siitä. Sen jälkeen tunsin oloni paremmaksi.
– Mutta tästäkin huolimatta tilanne ei ole se, että se olisi minulle jonkinlainen tekosyy heikkoon kauden aloitukseen ja mahdollisuuksien missaamiseen. Se kuitenkin hidasti tekemistäni ja se ärsytti minua.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Florida Panthersille jättimäinen takaisku!
- Karu paljastus Elias Petterssonin tilanteesta
- NHL-supertähti torppasi siirron Dallasiin – puhuu nyt suoraan: ”Luulen kaikkien tietävän”
- Jättipaljastus: Sergei Bobrovski oli valmis hyväksymään Floridan sopimustarjouksen – yksi ehto muutti kaiken
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan