Shane Doan avautui Arizonan julmasta päätöksestä – ”Se luonnollisesti satutti ja teki surulliseksi”
Kuva: Getty Images
Shane Doanin NHL-ura tuli päätökseen 30. elokuuta, 2017 – lähes 23 vuotta kanadalaislegendan ensimmäisen NHL-ottelun jälkeen.
40-vuotias Doan, joka oli ollut uskollinen yhdelle ja samalle seuralle läpi NHL-uransa, oli varmasti kuvitellut lähtevänsä eri tavalla NHL-kaukaloista. Hän nimittäin oli itse halukas jatkamaan vielä ainakin kauden verran Arizona Coyotesin paidassa, mutta seura ei tarjonnut hänelle jatkosopimusta.
Doan sai kuulla hänen maailmaansa järisyttäneestä päätöksestä kesäkuun puolivälissä.
– Se luonnollisesti satutti ja teki minut surulliseksi. Mutta toisaalta, kaikelle on syynsä, Doan kertaa tuota päivää AZ Centralin haastattelussa.
Vaikka tieto selvästikin järkytti häntä, minään shokeeraavana yllätyksenä se ei tullut. Doan nimittäin tiedosti sen olevan mahdollista viime kauden jälkeen.
– Kaikki haluavat tuntea itsensä halutuksi. Mutta sen perusteella, miten johtoporras toimi ja miten minua käytettiin (kaukalossa), tajusin, etten ollut haluttu – sellaista sattuu.
– Niin tapahtuu jokaiselle, joka pelaa tätä peliä. Käsität, että pelin henki on ”Mitä olet tehnyt hyväkseni viime aikoina?” ja en ollut tehnyt riittävästi.
Neuvotteli muiden seurojen kanssa – tiesi päätöksestään jo pitkään
Jo itse asiassa tuossa kohtaa Doan teki päätöksensä NHL-uransa päättymisestä, joskin hän keskusteli vielä joidenkin seurojen kanssa vapaiden pelaajamarkkinoiden käynnistyttyä. Nyt Doan kuitenkin paljastaa, että kyse oli jostain muusta. – Olin luultavasti hieman loukkaantunut ja halusin todistaa tiettyjen ihmisten olleen väärässä. Mutta sitten tajusin, ettei sillä ollut juurikaan merkitystä, mitä he ajattelivat minusta pelaajana. Doan edusti Arizona Coyotesia 21 kauden ajan. NHL:n historiassa vain kahdeksan muuta pelaajaa on pelannut yhdessä seurassa yhtä pitkään ja heistä vain kolmella on enemmän pelejä samassa joukkueessa kuin Doanilla. Viimeiset 13 kauttaan Coyotesin kapteenina toiminut Doan avaa, että yhden ajatuksen myöntäminen hänelle itselleen on ollut todella haastavaa. – Yksi kaikkein vaikeimmista seikoista oli tajuta se, ettei minulla tulisi olemaan joukkuetta lokakuussa – minulla on ollut joukkue (tuohon ajankohtaan) kuusivuotiaasta lähtien.NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä on Vancouverin ehto Elias Petterssonin kauppaamiselle
- Näkökulma: Auston Matthews ei saa hymyillä, ennen kuin Toronto on voittanut mestaruuden
- Dylan Larkin hieroi suolaa Kanadan olympiajoukkueen haavoihin: ”Niin supertähdet tekevät”
- Kanadan tähtipuolustaja loukkaantui olympialaisissa – nyt tipahti surkea uutinen
- Rasmus Ristolaisen arvo siirtomarkkinoilla räjähti käsiin – nämä seurat kintereillä
- Raju takaisku: Mikko Rantasen loukkaantumisesta uutta tietoa – huilia edessä
- Paul Maurice otti kantaa Leijonat-huhuihin – ”Joku sekoitti minut”
- Nathan MacKinnonin reaktio palkintojenjaossa naurattaa – ”Karma iski”
- IS: Connor McDavidilta noloa käytöstä – Sidney Crosby joutui paikkaamaan
- NHL-superlupaukselle karu takaisku – kausi ohi
- Brady Tkachuk ei peitellyt vihaansa – suorat sanat Kanadasta
- Florida Panthersille huippu-uutisia: Kolme pitkäaikaispotilasta palaamassa kaukaloon
- IS: Connor McDavidilta noloa käytöstä – Sidney Crosby joutui paikkaamaan
- Maple Leafs onnitteli Auston Matthewsia – fanit raivoissaan: ”En halua nähdä”
- Rasmus Ristolaisen arvo siirtomarkkinoilla räjähti käsiin – nämä seurat kintereillä
- Sidney Crosby astui median eteen – kertoi tilanteestaan
- Jack Hughes paljasti: ”Mietin, että minusta tulee se kaveri jota koko Amerikka vihaa”
- Nathan MacKinnon veti tyhjästä maalista ohi – ”Olen vain niin surullinen”
- Kasperi Kapanen: surkea uutinen
- Nathan MacKinnonin reaktio palkintojenjaossa naurattaa – ”Karma iski”