Kapteeni Shane Doan jätti tunteikkaat hyvästinsä – lue avoin kirje kokonaisuudessaan TÄÄLTÄ!
”Olin enemmän jännittynyt kuin olin hermostunut.
Kyseessä oli ensimmäinen NHL-otteluni – 7. lokakuuta, vuonna 1995 – Winnipegissä ja Jetsin paidassa. Me pelasimme Dallas Starsia vastaan ja en malttanut odottaa sitä, että pääsen kävelemään jäälle joukkuekavereideni kanssa, NHL-joukkukavereideni.
Yksi suosikkijutuistani jääkiekon pelaamisessa on kansallislaulujen kuuleminen ja seisominen samaan aikaan hiljaa siniviivalla, kun mietin tulevaa ottelua, rukoilen ja kiitän. En ikinä unohda tätä nimenomaista rituaalia, tuijottaessani Queen Elizabeth II:en muotokuvaa ja tajutessani ”olen NHL-pelaaja”.
Voitimme muistaakseni tuon ottelun 7-5 ja se tuntui epätodelliselta. Unelmani NHL:ssä pelaamisesta oli käynyt toteen, ja vaikka olinkin aiemmin ajatellut sen riittävän, en malttanut odottaa seuraavaa ottelua.
Olen niin kiitollinen Winnipeg Jetsille päätöksestä varata minut ja mahdollisuudesta pelata tulokaskauteni (siellä). Kun seura muutti Valleyhin vuonna 1996, ainoa asia, jonka halusin tietää oli se, että antaisiko Coyotes minulle mahdollisuuden jatkaa pelaamista.
Vastoin parempaa tietoaan, he antoivat ja se ensimmäinen peli Phoenix Coyotesin pelaajana oli jännittävä. Me pelasimme San Jose Sharksia vastaan, Phoenixin keskustan ytimessä, America West Arenalla, ja se oli todella hauskaa. Yleisö oli suoraan yläpuolellasi, ja pystyit tuntea sen tunnelatauksen ja energian, mikä rakennuksessa vallitsi.
Siihen aikaan en pystynyt kuvitellakaan, että päätyisin pelaamaan Arizonassa seuraavat 21 vuotta, perustaa perheen sekä kasvattaa lapseni täällä ja kutsua tätä paikkaa kodikseni. Mutta juuri niin tapahtui.
Kaikesta tästä johtuen tämä on ollut yksi vaikeimmista päätöksistä, jonka olen joutunut tekemään.
Päätän pelaajaurani NHL:ssä.”
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Florida Panthersille jättimäinen takaisku!
- Karu paljastus Elias Petterssonin tilanteesta
- NHL-supertähti torppasi siirron Dallasiin – puhuu nyt suoraan: ”Luulen kaikkien tietävän”
- Jättipaljastus: Sergei Bobrovski oli valmis hyväksymään Floridan sopimustarjouksen – yksi ehto muutti kaiken
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan