Vancouver Canucksin puheenjohtajalta jymypaljastus draftista – Miro Heiskasesta tilaisuuden ykkösvaraus?
Kuva: Getty Images
Vancouver Canucksin menestys NHL-kaukaloissa on ollut viime vuosina todella laihaa, minkä vuoksi se onkin varannut kahtena peräkkäisenä kesänä varausvuorolla numero 5.
Toissa kesänä sen haaviin tarttui huippulupaava suomalaispuolustaja Olli Juolevi, kun taasen viime kesäkuussa se kuulutti lavalle ”uuden sedinin”, ruotsalaishyökkääjä Elias Petterssonin.
Se varasi siis myös tänä kesänä numerolla viisi, vaikka sillä olisi ollut prosenttien mukaan mahdollisuudet vieläkin parempaan. Se oli nimittäin pisteiden valossa NHL:n toiseksi heikoin seura, joten luonnollisesti sen mahdollisuudet ykkösvaraukseen olivat liigan toiseksi parhaat.
Nyt seuran puheenjohtaja Trevor Linden on kuitenkin paljastanut, että vaikka se olisi saanut haltuunsa ykkösvarauksen, ei se olisi käyttänyt tätä New Jersey Devilsin ykköspikki Nico Hischieriin tai Philadelphia Flyersin kakkosvaraus Nolan Patrickiin.
Linden ei kuitenkaan paljastanut, kenet se olisi ykkösenä varannut. Draftin kolmosena meni lopulta suomalaispuolustaja Miro Heiskanen, joten se olisi kenties haalinut seuraansa Juolevin lisäksi toisen huippulupaavan suomalaispakin.
Tätä väitettä ei kuitenkaan tue se fakta, että se ei käyttänyt varaustaan lopulta puolustajaan. NHL-seuroilla on kuitenkin tapana varata omilla vuoroillaan aina tilaisuuden paras mahdollinen pelaaja.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Floridan mestarivahti Sergei Bobrovski, 37, vaihtaa seuraa – hurja vuosipalkka
- Matias Maccelli löysi uuden NHL-seuran – vuosipalkkaan tuntuva pudotus
- Joonas Korpisalo treidattiin NHL:ssä – toiseen suuntaan suomalaishyökkääjä
- Nico Hischier ja Ivan Demidov löivät rahoiksi – jättisopimukset kouraan!
- Erik Haula löysi uuden NHL-seuran – kahden vuoden sopimus
- Eetu Luostarinen jatkaa Floridassa – rahakas jatkosopimus!
- Rasmus Andersson: jättisopimus
- Dallas ja Nashville pelaajakaupoilla – Stars luopuu taiturihyökkääjästään
- Tässä NHL:n uusi puolustajien palkkakuningas? Chicago kiinnittämässä Bowen Byramin jättidiilillä
- Sportsnet: Erik Haulaa viedään uuteen NHL-seuraan!
- Dallas Stars hylkäsi suomalaistaiturin – NHL-ura vaakalaudalla
- Florida jysäytti kaupan NHL:ssä: maalivahtiosasto muuttuu täysin
- Jesperi Kotkaniemi: nyt tapahtui yllätyskäänne!
- Patrik Laine: täysin uusi siirtoskenaario!
- Hurja paljastus: Jarmo Kekäläinen oli hankkimassa Connor Hellebuyckia – suomalaisen sisältänyt kauppa kaatui viime hetkellä
- Minnesota Wildilta raju ratkaisu – kaksi 1000 NHL-pelin tehomiestä pihalle
- Matias Maccelli ulos – Toronto teki rajun ratkaisun
- Jättitreidi: Tässä on Florida Panthersin uusi tähtimaalivahti
- Jarmo Kekäläinen laittaa rahaa palamaan – syvyyshyökkääjälle 17,5 miljoonan sopimus
- Floridan mestarivahti Sergei Bobrovski, 37, vaihtaa seuraa – hurja vuosipalkka