Päävalmentajalta hurja väitös mielipiteet jakaneeseen uudistukseen – ”Voiton ja häviön erottava tekijä”
Kuva: Getty Images
NHL:n teknologian merkitys on kasvanut viime vuosina valtavan paljon. Ensinnäkin se vaikuttaa jo itse pelin kulkuun, sillä nykypäivänä valmentajat voivat haastaa jotkin tuomarin tekemät päätökset, jotka sitten tarkastavat tilanteen uusiksi tablettien kautta.
Moni on myös varmasti huomannut joukkueiden vaihtoaitiota koristavat tv:t, joista valmentajat katsovat tilanteita uusiksi. Myös osalla valmentajista on käytössään iPadit uuden ”iBench-systeemin” myötä.
Uusi teknologia on myös ajanut ihmiset käytännössä kahteen leiriin. Osa on sitä mieltä, että se palvelee peliä, osa taasen, että se syö jääkiekon sielusta osan pois. Pittsburgh Penguinsin päävalmentaja Mike Sullivan näkee uuden teknologian kuitenkin hyvänä asiana. Ja Sullivan on valmentaja, jota kannattaa kuunnella, sillä hän on voittanut kahtena ensimmäisenä kautenaan kaksi Stanley Cupin mestaruutta.
– Merkittävin osa-alue, johon saimme sen myötä apua oli erikoistilanteet, koska silloin saamme niistä välitöntä palautetta, Sullivan kertoi Boston Globelle.
– Voit tehdä niihin muutoksia heti lennosta. Pudotuspeleissä saatat saada vain kaksi ylivoimaa otteluun, joten muutoksien tekeminen, joka johtaa mahdollisuuteen tehdä maali tai luoda maalipaikka saattaa olla voittamisen ja häviämisen erottava tekijä.
Sullivan kuitenkin myöntää, että myös liika on liikaa. Jääkiekossa on annettava hänen mukaansa tilaa myös perinteisille keinoille.
– Siinä tulee aina olemaan tietty raja, jos ajatellaan analyyttisiä asioita, tunnetta ja vaistoa. Tämä on kuitenkin meidän pelimme
– Minulle meidän pelimme on ennenkaikkea tunnetta ja vaistoa. Meidän valmennusryhmämme ei halua päästä näistä asioista eroon. Minun antennini ovat jatkuvasti ylhäällä, koska en halua, että näin pääsee tapahtumaan. Mutta kuitenkin palautteen saaminen ja muutoksien tekeminen lennosta on todella tärkeää.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Floridan mestarivahti Sergei Bobrovski, 37, vaihtaa seuraa – hurja vuosipalkka
- Matias Maccelli löysi uuden NHL-seuran – vuosipalkkaan tuntuva pudotus
- Joonas Korpisalo treidattiin NHL:ssä – toiseen suuntaan suomalaishyökkääjä
- Nico Hischier ja Ivan Demidov löivät rahoiksi – jättisopimukset kouraan!
- Erik Haula löysi uuden NHL-seuran – kahden vuoden sopimus
- Eetu Luostarinen jatkaa Floridassa – rahakas jatkosopimus!
- Rasmus Andersson: jättisopimus
- Dallas ja Nashville pelaajakaupoilla – Stars luopuu taiturihyökkääjästään
- Tässä NHL:n uusi puolustajien palkkakuningas? Chicago kiinnittämässä Bowen Byramin jättidiilillä
- Sportsnet: Erik Haulaa viedään uuteen NHL-seuraan!
- Dallas Stars hylkäsi suomalaistaiturin – NHL-ura vaakalaudalla
- Florida jysäytti kaupan NHL:ssä: maalivahtiosasto muuttuu täysin
- Jesperi Kotkaniemi: nyt tapahtui yllätyskäänne!
- Patrik Laine: täysin uusi siirtoskenaario!
- Hurja paljastus: Jarmo Kekäläinen oli hankkimassa Connor Hellebuyckia – suomalaisen sisältänyt kauppa kaatui viime hetkellä
- Matias Maccelli ulos – Toronto teki rajun ratkaisun
- Minnesota Wildilta raju ratkaisu – kaksi 1000 NHL-pelin tehomiestä pihalle
- Jättitreidi: Tässä on Florida Panthersin uusi tähtimaalivahti
- Jarmo Kekäläinen laittaa rahaa palamaan – syvyyshyökkääjälle 17,5 miljoonan sopimus
- TSN: Eetu Luostarisen jättiratkaisu voi tulla jo lähipäivinä