Evgeni Malkin heitti olympiapyyhkeen kehään? – ”En ole Ovechkin, Putin ei soittele minulle”

Tällä hetkellä yksi mielenkiintoisimmista seurattavista asioista olympialaisten suhteen liittyy NHL:n venäläistähtiin.
Vaikka Alexander Ovechkin onkin rauhoitellut kommenttejaan, ja ottanut hieman kevyemmän linjan niiden suhteen, on hän tiettävästi edelleen pitämässä kiinni päätöksestään osallistua Pyongchangin olympialaisiin.
Myös Evgeni Malkin puhui aiemmin kesällä, että hän aikoo puhua aiheesta jossain vaiheessa Pittsburgh Penguinsin omistavan Mario Lemieux’n kanssa, mutta viimeisimmät puheet viittaisivat pyyhkeen lentäneen kehään Pyongchangin suhteen.
Häneltä nimittäin kysyttiin aiemmin tässä kuussa, onko mahdollista, että hänet nähtäisiin olympiaturnauksessa.
– En ole Ovechkin, (Vladimir) Putin ei soittele minulle, Malkin naureskeli toimittaja Slava Malamudin haastattelussa.
Vaikka kyseessä on humoristinen kommentti, pitää se sisällään myöskin sanoman – hän ei ole liittymässä maansa olympiajoukkueeseen ja siten uhmaamassa NHL:n tekemää päätöstä.
Tällä hetkellä kaikki paineet onkin sysätty Ovechkinin harteille ja hänen päätöksensä tulee satavarmasti vaikuttamaan myös muiden pelaajien, etenkin venäläisten, päätöksiin helmikuun turnauksen suhteen.
Eri lähteiden mukaan osallistuminen olympialaisiin tarkoittaisi pitkää – kenties jopa koko loppukauden mittaista – pelikieltoa.
NHL:n komissaari Gary Bettman onkin saanut oikeudet rangaista pelaajia parhaaksi katsomallaan tavalla, ja mikäli yksikään pohjoisamerikkalaispelaaja ei lähde uhmaamaan NHL:n päätöstä, on hän mitä todennäköisimmin valmis antamaan tuntuvat rangaistukset osallistumisesta olympialaisiin.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Elliotte Friedman: Chicago on solmimassa ennätyksellisen NHL-sopimuksen
- Ilman sopimusta olevan Marco Rossin tilanteessa käänne
- Dallas-valmentaja: Pelitapa uusiksi – tätä Starsin tähdiltä vaaditaan
- Asiantuntijat listasivat NHL:n TOP 20 -sentterit – kolme suomalaista mukana
- Carolina-hyökkääjä joutui päättämään uransa – palaa nyt seuraan uudessa roolissa
- Lähde: Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari lähtee NHL:stä – palaa Eurooppaan
- Colorado pelaajakaupoilla – nappasi vahvistuksen vapailta markkinoilta
- IS: Mikko Rantasta uhkaa kymmenientuhansien eurojen sakot – ei mennyt asepalvelukseen
- Patrik Laine näpäyttää Ylellä: ”Rakastan todistaa suomalaisten olevan väärässä”
- Columbus Blue Jackets vahvistuu: Hankki 700 NHL-pelin veteraanin
- Columbus Blue Jackets vahvistuu: Hankki 700 NHL-pelin veteraanin
- Detroit-legendan pelipaita nousee kattoon – ”Jo oli aikakin”
- Columbus teki hyökkääjähankinnan vapailta markkinoilta
- Jymypaukku: Milan Lucic palaa NHL:ään – sai testisopimuksen
- Vaihtaako Seattle Krakenin ykköspyssy maisemaa? Tämä seura kiinnostui
- Colorado pelaajakaupoilla – nappasi vahvistuksen vapailta markkinoilta
- Patrik Laine näpäyttää Ylellä: ”Rakastan todistaa suomalaisten olevan väärässä”
- Elliotte Friedman: Chicago on solmimassa ennätyksellisen NHL-sopimuksen
- IS: Mikko Rantasta uhkaa kymmenientuhansien eurojen sakot – ei mennyt asepalvelukseen
- Dallas-valmentaja: Pelitapa uusiksi – tätä Starsin tähdiltä vaaditaan